600. postaus
Hyvin on sinnitelty, onnittelen itseäni. Välillä väsymystä, mutta ei luovutusmielialaa. Saunaillan jälkeen - muutaman oluen jälkeen - näppäimistöllä sormet hakevat kirjaimia, löytävät, välillä eivät. Korjataan.

Pakko tarttua Nykäseen. Matti järjesti itsensä pinteeseen, josta ei ole ulospääsyä. Paradoksaalisesti se on parasta, mitä hänelle olisi voinut sattua: pakollinnen pysähdys. Toivottavasti hän ei tyri tätä mahdollisuutta. Luulisi mäkikotkalla olevan kanttia kohdata itsensä ja todellisuus.
Kysyn, miksi sankarin sortuminen jaksaa kiinnostaa päivästä toiseen. Tragedia olisi menenttänyt kiinnostavuutensa ilman viime käänteitä. Tarvittiin viinaa, verta ja uhreja: puukottajia ja puukotettuja.

Inhimillinen puoli asiassa kiinnostaa ja siksi soisinkin, että Matin oma ääni tulisi kuuluviin. Kahden vuoden ja kahden kuukauden aikana, vaikka ensikertalaisena istumisaika kutistuisi puoleen, hänellä olisi mahdollisuus opetella yhtä sun toista. Mitä olisi verkkojulkaiseminen? Oma blogi pystyyn? Uusi ääni kiven sisästä?