Aika rakentaa ja aika repiä ...
Kevät on ollut muutosten, luopumisen aikaa. Simo-pappa kuoli huhtikuun 16. Hänen hautajaisensa pidettiin toukokuun alussa ja perunkirjoitus siitä parin viikon kuluttua. On niin lopullista, kun vanha lapsuudenkoti konkreettisesti hajoaa. Kukin ottaa muistoksi jotakin, sovitaan, miten omaisuus jaetaan, kiinteistö pannaan myyntiin. Kiinteistönvälittäjän sivuilla talo ei näytä puoliksikaan niin viehättävältä kuin todellisuudessa eikä puutarhasta ole kuvia lainkaan. En ole kuullut, onko kiinnostuneita ostajakandidaatteja ilmaantunut.

Talosta luopuminen oli kova paikka Pekalle. Vatvoimme asiaa puoleen ja toiseen, ostammeko sen meille toiseksi asunnoksi vai annammeko mennä. Tiesimme, ettei kukaan muu sisaruksista ollut siitä kiinnostunut. Talo on papan omin käsin rakentama. Pekkakin oli touhussa mukana poikasena ja myöhemmin auttamassa, kun yläkertaa rakennettiin. Sieltä hän lähti maailmalle, mutta piti sitä kiintopisteenään.

Kun meistä tuli perhe, Kokemäen mummola oli minulle tärkeä henkinen tuki lasten ollessa pieniä, sillä omat vanhempani kuolivat ennen toisen lapsemme syntymää. Siksi kävimme siellä usein. Mummun kuoleman jälkeen käynnit pikkuhiljaa harvenivat. Pappa eli vireää eläkeläisen elämää surusta selvittyään. Hän ehti olla leskenä neljätoista vuotta. Uusi vaihe käynneissämme koitti, kun papan fyysinen ja henkinen kunto alkoi heikentyä. Sovimme, että kukin sisaruksista kävisi vuorollaan viikonloppuisin häntä hoitamassa. Viime vaiheissa hän sai vihdoin paikan vanhainkodissa ja kävimme edelleen häntä vuorotellen siellä katsomassa. Majoituimme luonnollisesti papan taloon.

On opittava luopumaan, Pekka myönsi ja antoi miettimisen jälkeen luvan kotitalon myyntiin. Jotta emme jäisi kokonaan ilman tukikohtaa Kokemäellä, halusimme lunastaa muiden sisarusten osuudet Kyttälän mökistä, Pekan isovanhempien talosta, jonka pappa omisti yhdessä kahden muun sisaruksen kanssa. Kyttälän mökissä Pekkakin asusti jonkin aikaa vanhempiensa kanssa ennen Risten talon rakentamista. Hänen ensimmäiset muistikuvansa ovat sieltä. Joten ei hän nyt aivan tyhjän päälle jää muistoineen.

Papalle koti tarkoitti hänen muistinsa heiketessä yhä useammin Kyttälän kotia. Sinne hänen teki mieli mennä, kun kävimme häntä vanhainkodissa katsomassa ja piti lähdettämän ajelulle. Hän kertoili, mitä oli poikasena rakennellut. Talon ensimmäinen ulkohuusi syntyi hänen käsistään, kun hän kuusitoista vuotiaana pystytti sellaisen riviin navetan ja liiterin jatkoksi. Hän harmitteli meille mittavirhettä, minkä vuoksi ovesta oli tullut vähän liian matala.

Luulen, että Pekka peilasi omaa tulevaisuuttaan isäänsä eikä voinut välttää ajatusta, että ehkä hänkin muistitoimintojen heikentyessä joskus kaipaisi kotiin.