Värit - minuuden tulkit
Scilla kirjoittaa värimieltymyksistään: " Jostakin syystä olen inhonnut tai vältellyt käyttämästä sini- ja punavioletteja sävyjä lapsesta saakka. Sitä ihmeteltiin koulussa: mikä tyttö se on joka ei pidä violetista. En minä kovin tyttömäinen ollutkaan. Viime aikoina olen vasta löytänyt sen värin kauneuden ja ehkä samalla jollakin tapaa päässyt eroon siitä poikamaisuudesta, joka minua varjosti pitkälle nuoruuteen."

En yhtään ihmettele, ettei violetti miellytä lapsen tai nuoren silmää. Se on mielestäni erityisen herkkä väri ja sävyjen kirjo herättää välittömän tunnereaktion: pidän - en pidä.

Olen kuvitellut, että pinkki on nuorten tyttöjen suosiossa ja violettia kaihdetaan. Tuntuu siltä, että eri ikäkausilla ja eri tunnetiloilla on on oma mielivärinsä. Jotkut meistä ovat uskollisia yhdelle värille kerrallaan. Taiteilijoiden siniset ja punaiset kaudet, pitäytyminen yhteen väriin vaatevalinnoissa, intohimoinen suhde tiettyyn väriin tietyssä iässä. Seppo-poikani, joka nykyään kulkee tummissa, yleensä mustissa vaatteissa, halusi lapsena kaikkien vaatteidensa hehkuvan tummanpunaisina.

Minua miellyttävät valkoinen, musta, harmaan sävyt, purppura, violetti ja sininen. Maan värit, vihreä ja ruskea, joissa tunsin oloni kotoiseksi, ovat nykyään vieraita.
Coloria.netin sivusto kertoo kaiken väreistä.

Toivon, että näkökykyni säilyy pitkään, sillä elämä ilman värejä tuntuisi tyhjältä. Mutta onhan muistot. Tiedän, että muistan, miltä mikin väri ja sävy näyttää.