Yhtä juhlaa
Kokemäen jouluaaton perinteeseemme kuuluu käynti Koomassa, hautausmaalla sytyttämässä kynttilät omaisten haudoille. Iltapäivän hämärässä loistavat lyhtyjen rivistöt vanhan sembramäntykujan molemmin puolin on tunnelmallinen näky. Siellä lepäävät rinnan kokemäkeläiset ja räisäläläiset suvut - Kirsti-mummukin, Räisälästä evakkona seudulle tullut, rinnallaan muutaman päivän ikäinen Riitta-tytär. Mummua muistamme kyntilöin jo kymmenettä vuotta.
Etsiessäni tietoa Kooman hautausmaasta löysin Satakunnan kirkkoteillä - Retkiä vanhimmassa kirkkomaakunnassamme -julkaisun, jonka mukaan voisi suunnistaa kirkkorakennuksia katsomassa, sitten joskus, kun on aikaa.

Toinen aattoillan kohokohta on savusaunan lempeät löylyt. Pertin itse rakentama savusauna rinteessä tontin laidalla on kuin koru maisemassa.

Kolmas kohokohta, jouluateria kruunaa kaiken. Laatikoita, kinkkua, rosollia, sienisalaattia, himosilakoita, sillejä, savusiikaa ja graavia lohta, juustoja - varsinkin kutun tuorejuusto oli makuhermoja hivelevää, riisipuuroa ja luumukeittoa, palan painikkeeksi tummaa jouluolutta.

Kahvipöydässä yritin pysyä kohtuudessa, mutta en malttanut olla maistamatta paria mehevää kuivakakkua, enkä etenkään Sacher-kakkua. Joulun maljaksi nostimme lasilliset omatekoista mustaherukkalikööriämme, jonka maku ja tuoksu yllätävät aina.
- Että voikin olla hyvää!

Pukin tulo ja lahjojen jako oli menettänyt asemansa aattoillan huipennuksena, kun läsnä ei tällä kertaa ollut pienimpiä lastenlapsia. Neljä nuorinta, neljästä vuodesta pariin kuukauteen esittäytyivät joulupäivänä lahjoineen ja aukoivat kuusen juurelle yllättäen ilmaantuneita paketteja. Kaikkien suosikki oli hirnuva keppihevonen, jonka sai ääntelemään korvia pitelemällä.

Regina Raskin Tänään kotona ja Jari Tervon Siperian tango olivat papan ja Pekan + Eeron valinnat tämänvuotisiksi joulujahjakirjoikseni. Vielä ovat avaamatta.
Pekalta sain lisäksi toivomani pehmeän paketin, harmaan puseron, paksun ja tyylikkään. Viinipullo, lasit ja konvehtirasia, kinkkualusta ja kokin esiliina olivat käytännöllistä Anna-Liisa -tätiä. Konvehtirasioita saimme myös muilta. Epäilen, ettei niitä enää uutenavuotena ole jäljellä, vaikka en niitä itse syökään enää entiseen tapaan.