Tippoja ja kulauksia
Sateen kastelema katu kiilteli ja ilma oli raikas, kun kävelin Yliopistonkatua alas iltavuorosta tullessani. Poikkesin Il Sicilianoon kahville ja heti korttelin päässä Hemmingwayhin oluelle, kun huomasin ehtiväni siemaista tuopin siitäkin huolimatta, että piti käydä kaupassa ennen bussin lähtöä. Se oli ensimmäinen olut töiden jälkeen sitten diabeteksen toteamisen. Siksi kai se maistuikin niin hyvältä.

Kahvi ja olut tuntuivat auttavan voimistuneeseen päänsärkyyn. Mistähän sekin oli peräisin? Ehkä silmänpaineen mittauksen aikana käytetyt tipat vaikuttivat. Kävin näet aamupäivällä silmälääkärissä. Paine oli kohonnut entisestään. Pakko ryhtyä lääkitsemään. Minimaalinen pullo kuoriutui pakkauksesta, kun kotiin päästyä avasin ostokseni. Sen pitäisi riittää kuukaudeksi, jos onnistun annostelemaan päivittäin yhden tipan kumpankin silmään. Ensimmäinen harjoitus meni niin ja näin. En ole varma, menikö toiseen silmään mitään, mutta tiedän, että toiseen meni senkin edestä. Aine on niin kallista, ettei sen kanssa olisi varaa söheltää.

Sauvakävelyt ovat jääneet Viiksun syvien raapaisujen takia. Ruvet ovat melkein lähteneet ranteesta ja iho toipunut, joten sauvojen hihnat eivät hankaisi sitä rikki. Ehkä jo huomenissa lähden liikkeelle.

Mammakissat, Nöpö ja Pikku-Musta ovat kestonälkäisiä. Kun jääkaapin ovi avataan, ääni kutsuu ne viivana paikalle pentujensa luota. Jokunen pala viedään sitten saaliina pentujen ihmeteltäväksi. Nöpö, jota kaikki kissat tapasivat ajaa takaa, on pentuja saatuaan noussut arvoasteikossa. Muut jättävät sen rauhaan ja Pikku-Musta on suorastaan ystävällinen. Ne puskevat toisiaan ja syövät sovussa samasta ruokakupista. Vanha rouva Nokinenä ei juuri muista piittaa. Käy sopivan tilaisuuden tullen tyhjentämässä kaikki kipot ja menee sitten omille teilleen. Ei siitä koskaan tule kesyä kissaa, vaikka se tukeutuu meihin.