Hyvää juhannusta!
perjantaina, kesäkuuta 23, 2017
torstaina, elokuuta 29, 2013
Malminkadulta Rautatientorin keitaalle
Kävin eilen taas herra Liun pisteltävänä ja tehohieronnassa Malminkadun Akupunktioasemalla. Tunti akupunktiota ja puoli tuntia hierontaa. Siinä menee koko päivä: lähtö bussilla klo 11:30 ja paluu klo 16:15, mutta on se sen väärtti. Olen käynyt hänen luonaan kesäkuusta 2012 alkaen.Luen hänen käyntikortistaan: AKUPUNKTIOASEMA Jiangi Liu
Kiinalaisen ja länsimaisen lääketieteen tohtori
Malminkatu 5, 00100 Helsinki, puh. 09-32 39 341
http://www.acupuncture.fi
– Päänsärky, hermostoperäiset kiputilat, niska-, hartia- ja selkäsärky, reumaattiset kiputilat, kuukautiskivut, iskias
– Väsymys, masennus, unettomuus, korvien sointi, stressi ja psykosomaattiset oireet
– Kasvohermohalvaus, katkokävely, halvauksen jälkitilat
– Laihdutus, allergia, astma, ihottumat
Valittelen mitä vaivaa milloinkin ja hän etsii kehostani oikeat pisteet lievitykseen. Ja kroonisia vaivojahan minulla riittää: astma, tinnitus, nivelrikot käsissä ja polvessa, katkokävely, glaukooma, koliitti, diabetes-väsymys.
Hoidon jälkeen suuntaan yleensä suoraan bussille ja kotiin. Tällä kertaa poikkesin Kampin kauppakeskukseen ostamaan polkupyörääni lukkoa. Onnistuneen ostosreissun jälkeen jäi vielä aikaa olueen Salomonkadulla, Ikkuna Pubin terassilla.
Rautatientorilla Helsingin juhlaviikkojen punaliput hulmusivat. Aleksis Kiven muistomerkillä on aina elämää, jota patsaan hahmo syrjäsilmällä seuraa ajatuksiinsa vaipuneena – rauhallinen keidas torin laidalla.
lauantaina, toukokuuta 11, 2013
Kevät, ihana kevät!
Se on taas täällä. Siunattu lämpö on polkaissut käyntiin kehityksen, joka nopeutuu silmissä, ja yhtäkkiä on kesä. Koivut ovat hiirenkorvalla, nopeimmat niistä. Valkovuokkojen ja käenrieskojen kukkamatot levittäytyvät ympäriinsä, sinivuokkorinteet loistavat uskomattoman sinisinä.Peipponen, västäräkki, pääskynen ilmoittivat kesän tulosta. Käki kukkuu. Satakielen huilut, liverrykset ja kätkätykset kuuluvat jo puronvarren puista ja pensaikoista, kun vielä pari päivää sitten niitä sai lähteä kuuntelemaan etäämpää.
Huomenna on äitienpäivä.
torstaina, toukokuuta 17, 2012
Narsisseja koiranputkien keskellä
Kevät! Ja aina se yllättää rajuudellaan. Vastahan paksut kinokset peittivät pihan ja puutarhan. Valkoiset narsissit ovat kevään suosikkejani, eivät ensimmäisiä, mutta hentoja sitkeitä pärjäämään paikan valloittavien koiranputkien kanssa. Niitä on siellä täällä puutarhassa minne siemenet ovat levinneet.
lauantaina, maaliskuuta 24, 2012
perjantaina, maaliskuuta 16, 2012
Bisajärvellä 14.3.
Muutama lämmin päivä ei ole sanottavasti vaikuttanut järven habitukseen. Lunta on niin paljon, että kulku rantaan oli taas rämpimistä jonkun aikaisemman kulkijan jalanjäljissä. Onneksi tallatumpiakin polkuja löytyi ja saatoin kiertää järven eteläpään mökin metsän puolelta. Aikaisemmin haukku on tiedottanut sen minkä varoituskyltistäkin on kohdalle tullessa saattanut lukea: "Täällä vartioin minä". Nyt oli hiljaista.Useimmiten olen kävelylenkilläni kiertänyt järven, mutta näin talvella jalan ei ole päässyt kuin metsätien päähän, jonne työkoneet ovat tehneet uran telaketjuillaan. Härkävuorentieltä jatkuva metsätie on ollut paljon kuljettu; puupinoja odottaa poisvientiä kallion kupeessa pitkin tienviertä.
keskiviikkona, lokakuuta 19, 2011
Sää jaksaa ihmetyttää
Auringonnousun puna pilvissä ja usva pehmentämässä ääriviivat. Teki mieli napata valokuva, mutta äkkiä tilanne muuttui. Synkkä pilvipeite työntyi yli taivaan. Helsinki-Vantaan mittauspisteessä oli pilvisyys ollut 1/8 ja lämpötila 6 °C. Meillä ikkunanpielessä mittari näytti viittä astetta. Pilvisyys 2/8 -> 8/8. Vertailu muiden mittauspaikkojen välillä klo 8.30 näytti ilman lämpiävän Helsinkiin päin mentäessä: Hki-Vantaa 5.9, Kumpula 6.8, Kaisaniemi 7.1 ja Rautatientori 8.5.
Tunti on kulunut ja kuvan näkymä tavanomainen. Sadekin on alkanut, vaikka ennusteen mukaan sitä oli luvassa vasta iltapäivällä. Suunnittelin meneväni Hakunilaan jalan, kun kalenterini muistutti, että minulla on siellä tapaaminen terveydenhoitajan kanssa klo 12.15. Taidan mennä bussilla.
maanantaina, toukokuuta 09, 2011
ArjaL's photostream
ArjaL's photostream on Flickr.
Kevään silmäniloa. Valkovuokot ojennettiin äitienpäivänä.
keskiviikkona, kesäkuuta 13, 2007
Desiderata
Mene tyynesti hälyn ja kiireen keskelle
ja muista, mikä rauha kätkeytyy hiljaisuuteen.
Niin pitkälle kuin itsestäsi luopumatta on mahdollista,
pysy hyvissä väleissä kaikkien ihmisten kanssa.
Puhu oma totuutesi rauhallisesti ja selkeästi
ja kuuntele muita, myös tyhmiä ja tietämättömiä,
heilläkin on tarinansa kerrottavana.
Vältä äänekkäitä ja hyökkääviä henkilöitä.
He ovat piina sielulle.
Jos vertailet itseäsi muihin,
voit tulla turhamaiseksi ja katkeraksi,
sillä aina on olemassa suurempia ja mitättömämpiä
ihmisiä kuin sinä itse.
Iloitse saavutuksistasi yhtä lailla kuin suunnitelmistasi.
Säilytä kiinnostus elämäntyöhösi,
olipa se kuinka vaatimaton tahansa;
se on todellista kiinteää omaisuutta ajan ja onnen vaihteluissa.
Harrasta varovaisuutta liiketoimissasi,
sillä maailma on petkutusta täynnä.
Älköön se kuitenkaan tehkö sinua sokeaksi sille,
mitä hyvyyttä on olemassa.
Monet ihmiset tavoittelevat korkeita ihanteita,
ja kaikkialla elämä on täynnä sankaruutta.
Ole oma itsesi.
Varsinkaan älä teeskentele kiintymystä.
Älä ole ivallinen rakkauden suhteen,
sillä kaiken kuivuuden ja hurmattomuuden keskellä
se on ikuista kuin ruoho.
Ota lempeästi vastaan vuosien antama neuvo
luopumalla tuskattomasti nuoruuteen kuuluvista asioista.
Kasvata ja vahvista henkeäsi suojaamaan sinua
äkillisen epäonnen kohdatessa,
mutta älä masenna itseäsi kuvitelmilla.
Monet pelot ovat uupumuksen ja yksinäisyyden synnyttämiä.
Terveellistä itsekuria unohtamatta ole lempeä itseäsi kohtaan.
Olet maailmankaikkeuden lapsi, et puita ja tähtiä vähäisempi,
sinulla on oikeus olla täällä, ja vaikka sitä joskus epäilisitkin,
maailmankaikkeus joka tapauksessa kehittyy
niin kuin sen tulee.
Sen vuoksi ole sovussa Jumalan kanssa,
olkoonpa kuvasi hänestä mikä tahansa ja
mitkä lienevätkin toimesi ja rientosi
elämän hälisevän sekasorron keskellä,
säilytä rauha sielusi kanssa.
Kaikesta teeskentelystä, raatamisesta
ja särkyneistä unelmista huolimatta
tämä on sittenkin kaunis maailma.
Pysy valppaana - pyri olemaan onnellinen.
Löydetty St. Paulin kirkosta Baltimoresta v. 1692
Yllä oleva Jussin jäämistöstä löytynyt runo jaettiin vieraille hänen muistotilaisuudessaan vuosi sitten keväällä. Se oli varmaankin elämänohje, josta hän oli ammentanut ja tuntui herkistyneissä mielissämme koskettavalta.Mene tyynesti hälyn ja kiireen keskelle
ja muista, mikä rauha kätkeytyy hiljaisuuteen.
Niin pitkälle kuin itsestäsi luopumatta on mahdollista,
pysy hyvissä väleissä kaikkien ihmisten kanssa.
Puhu oma totuutesi rauhallisesti ja selkeästi
ja kuuntele muita, myös tyhmiä ja tietämättömiä,
heilläkin on tarinansa kerrottavana.
Vältä äänekkäitä ja hyökkääviä henkilöitä.
He ovat piina sielulle.
Jos vertailet itseäsi muihin,
voit tulla turhamaiseksi ja katkeraksi,
sillä aina on olemassa suurempia ja mitättömämpiä
ihmisiä kuin sinä itse.
Iloitse saavutuksistasi yhtä lailla kuin suunnitelmistasi.
Säilytä kiinnostus elämäntyöhösi,
olipa se kuinka vaatimaton tahansa;
se on todellista kiinteää omaisuutta ajan ja onnen vaihteluissa.
Harrasta varovaisuutta liiketoimissasi,
sillä maailma on petkutusta täynnä.
Älköön se kuitenkaan tehkö sinua sokeaksi sille,
mitä hyvyyttä on olemassa.
Monet ihmiset tavoittelevat korkeita ihanteita,
ja kaikkialla elämä on täynnä sankaruutta.
Ole oma itsesi.
Varsinkaan älä teeskentele kiintymystä.
Älä ole ivallinen rakkauden suhteen,
sillä kaiken kuivuuden ja hurmattomuuden keskellä
se on ikuista kuin ruoho.
Ota lempeästi vastaan vuosien antama neuvo
luopumalla tuskattomasti nuoruuteen kuuluvista asioista.
Kasvata ja vahvista henkeäsi suojaamaan sinua
äkillisen epäonnen kohdatessa,
mutta älä masenna itseäsi kuvitelmilla.
Monet pelot ovat uupumuksen ja yksinäisyyden synnyttämiä.
Terveellistä itsekuria unohtamatta ole lempeä itseäsi kohtaan.
Olet maailmankaikkeuden lapsi, et puita ja tähtiä vähäisempi,
sinulla on oikeus olla täällä, ja vaikka sitä joskus epäilisitkin,
maailmankaikkeus joka tapauksessa kehittyy
niin kuin sen tulee.
Sen vuoksi ole sovussa Jumalan kanssa,
olkoonpa kuvasi hänestä mikä tahansa ja
mitkä lienevätkin toimesi ja rientosi
elämän hälisevän sekasorron keskellä,
säilytä rauha sielusi kanssa.
Kaikesta teeskentelystä, raatamisesta
ja särkyneistä unelmista huolimatta
tämä on sittenkin kaunis maailma.
Pysy valppaana - pyri olemaan onnellinen.
Löydetty St. Paulin kirkosta Baltimoresta v. 1692
Paperi oli minulta pitkään kateissa, ja kun sen löysin, päätin siirtää blogiini, mistä se on hakutoiminnolla helposti löydettävissä. Kun etsin runoa internetistä, huomasin, että siitä on toinenkin - Tom Lundbergin - suomennos. Tämän suomentaja on eri lähteiden mukaan Martti Qvist (iGS - Arkisto 9.3.2006). Wikipediasta Desiderataa etsiessäni selvisi, että runo on Max Ehrmannin, cop. 1927.
Ja hakutuloksissa jäljempänä tuli esiin sekaannuksen selityskin, The confused history of Desiderata.
Runon voi myös tilata huoneentauluksi seinälleen, näemmä, Desiderata.com'sta.
Aika rakentaa ja aika repiä ...
Kevät on ollut muutosten, luopumisen aikaa. Simo-pappa kuoli huhtikuun 16. Hänen hautajaisensa pidettiin toukokuun alussa ja perunkirjoitus siitä parin viikon kuluttua. On niin lopullista, kun vanha lapsuudenkoti konkreettisesti hajoaa. Kukin ottaa muistoksi jotakin, sovitaan, miten omaisuus jaetaan, kiinteistö pannaan myyntiin. Kiinteistönvälittäjän sivuilla talo ei näytä puoliksikaan niin viehättävältä kuin todellisuudessa eikä puutarhasta ole kuvia lainkaan. En ole kuullut, onko kiinnostuneita ostajakandidaatteja ilmaantunut.
Talosta luopuminen oli kova paikka Pekalle. Vatvoimme asiaa puoleen ja toiseen, ostammeko sen meille toiseksi asunnoksi vai annammeko mennä. Tiesimme, ettei kukaan muu sisaruksista ollut siitä kiinnostunut. Talo on papan omin käsin rakentama. Pekkakin oli touhussa mukana poikasena ja myöhemmin auttamassa, kun yläkertaa rakennettiin. Sieltä hän lähti maailmalle, mutta piti sitä kiintopisteenään.
Kun meistä tuli perhe, Kokemäen mummola oli minulle tärkeä henkinen tuki lasten ollessa pieniä, sillä omat vanhempani kuolivat ennen toisen lapsemme syntymää. Siksi kävimme siellä usein. Mummun kuoleman jälkeen käynnit pikkuhiljaa harvenivat. Pappa eli vireää eläkeläisen elämää surusta selvittyään. Hän ehti olla leskenä neljätoista vuotta. Uusi vaihe käynneissämme koitti, kun papan fyysinen ja henkinen kunto alkoi heikentyä. Sovimme, että kukin sisaruksista kävisi vuorollaan viikonloppuisin häntä hoitamassa. Viime vaiheissa hän sai vihdoin paikan vanhainkodissa ja kävimme edelleen häntä vuorotellen siellä katsomassa. Majoituimme luonnollisesti papan taloon.
On opittava luopumaan, Pekka myönsi ja antoi miettimisen jälkeen luvan kotitalon myyntiin. Jotta emme jäisi kokonaan ilman tukikohtaa Kokemäellä, halusimme lunastaa muiden sisarusten osuudet Kyttälän mökistä, Pekan isovanhempien talosta, jonka pappa omisti yhdessä kahden muun sisaruksen kanssa. Kyttälän mökissä Pekkakin asusti jonkin aikaa vanhempiensa kanssa ennen Risten talon rakentamista. Hänen ensimmäiset muistikuvansa ovat sieltä. Joten ei hän nyt aivan tyhjän päälle jää muistoineen.
Papalle koti tarkoitti hänen muistinsa heiketessä yhä useammin Kyttälän kotia. Sinne hänen teki mieli mennä, kun kävimme häntä vanhainkodissa katsomassa ja piti lähdettämän ajelulle. Hän kertoili, mitä oli poikasena rakennellut. Talon ensimmäinen ulkohuusi syntyi hänen käsistään, kun hän kuusitoista vuotiaana pystytti sellaisen riviin navetan ja liiterin jatkoksi. Hän harmitteli meille mittavirhettä, minkä vuoksi ovesta oli tullut vähän liian matala.
Luulen, että Pekka peilasi omaa tulevaisuuttaan isäänsä eikä voinut välttää ajatusta, että ehkä hänkin muistitoimintojen heikentyessä joskus kaipaisi kotiin.
Kevät on ollut muutosten, luopumisen aikaa. Simo-pappa kuoli huhtikuun 16. Hänen hautajaisensa pidettiin toukokuun alussa ja perunkirjoitus siitä parin viikon kuluttua. On niin lopullista, kun vanha lapsuudenkoti konkreettisesti hajoaa. Kukin ottaa muistoksi jotakin, sovitaan, miten omaisuus jaetaan, kiinteistö pannaan myyntiin. Kiinteistönvälittäjän sivuilla talo ei näytä puoliksikaan niin viehättävältä kuin todellisuudessa eikä puutarhasta ole kuvia lainkaan. En ole kuullut, onko kiinnostuneita ostajakandidaatteja ilmaantunut.
Talosta luopuminen oli kova paikka Pekalle. Vatvoimme asiaa puoleen ja toiseen, ostammeko sen meille toiseksi asunnoksi vai annammeko mennä. Tiesimme, ettei kukaan muu sisaruksista ollut siitä kiinnostunut. Talo on papan omin käsin rakentama. Pekkakin oli touhussa mukana poikasena ja myöhemmin auttamassa, kun yläkertaa rakennettiin. Sieltä hän lähti maailmalle, mutta piti sitä kiintopisteenään.
Kun meistä tuli perhe, Kokemäen mummola oli minulle tärkeä henkinen tuki lasten ollessa pieniä, sillä omat vanhempani kuolivat ennen toisen lapsemme syntymää. Siksi kävimme siellä usein. Mummun kuoleman jälkeen käynnit pikkuhiljaa harvenivat. Pappa eli vireää eläkeläisen elämää surusta selvittyään. Hän ehti olla leskenä neljätoista vuotta. Uusi vaihe käynneissämme koitti, kun papan fyysinen ja henkinen kunto alkoi heikentyä. Sovimme, että kukin sisaruksista kävisi vuorollaan viikonloppuisin häntä hoitamassa. Viime vaiheissa hän sai vihdoin paikan vanhainkodissa ja kävimme edelleen häntä vuorotellen siellä katsomassa. Majoituimme luonnollisesti papan taloon.
On opittava luopumaan, Pekka myönsi ja antoi miettimisen jälkeen luvan kotitalon myyntiin. Jotta emme jäisi kokonaan ilman tukikohtaa Kokemäellä, halusimme lunastaa muiden sisarusten osuudet Kyttälän mökistä, Pekan isovanhempien talosta, jonka pappa omisti yhdessä kahden muun sisaruksen kanssa. Kyttälän mökissä Pekkakin asusti jonkin aikaa vanhempiensa kanssa ennen Risten talon rakentamista. Hänen ensimmäiset muistikuvansa ovat sieltä. Joten ei hän nyt aivan tyhjän päälle jää muistoineen.
Papalle koti tarkoitti hänen muistinsa heiketessä yhä useammin Kyttälän kotia. Sinne hänen teki mieli mennä, kun kävimme häntä vanhainkodissa katsomassa ja piti lähdettämän ajelulle. Hän kertoili, mitä oli poikasena rakennellut. Talon ensimmäinen ulkohuusi syntyi hänen käsistään, kun hän kuusitoista vuotiaana pystytti sellaisen riviin navetan ja liiterin jatkoksi. Hän harmitteli meille mittavirhettä, minkä vuoksi ovesta oli tullut vähän liian matala.
Luulen, että Pekka peilasi omaa tulevaisuuttaan isäänsä eikä voinut välttää ajatusta, että ehkä hänkin muistitoimintojen heikentyessä joskus kaipaisi kotiin.
Aina yhtä ihana
Alkukesä on peittänyt vanhan hevoskastanjan eksoottiseen kukkamereen. Matti Pohdon muistopaasi puun alla, ruohopedillä, pysäyttää ajankulun muistuttaen katoavaisuudesta ja pysyvyydestä samalla kertaa. Muisto elää niiden mielissä, jotka sitä vaalivat.
lauantaina, kesäkuuta 09, 2007
lauantaina, helmikuuta 10, 2007
Vettä polvessa
Huomasin oikean polveni kipeytymisen tiistaina, kun tunsin kipua ja kankeutta kumartuessani nostamaan pudonnutta paperia lattialta. En kiinnittänyt siihen enempää huomiota, ajattelin, että se menisi ohi niin kuin monasti aikaisemmin.
Nivelpä äityikin pahemman kerran. Polvenseutu turposi kahden polven levyiseksi eikä taivuttamisesta tullut mitään. Särky yltyi levossakin niin, etten enää saanut unta yöllä. Lääkäriaika työtoverin suosittelemalle Mehiläisen lääkärille järjestyi perjantaiaamuksi. Hän oli tataari ja erikoistunut reumasairauksiin ja akupunktioon. Hänen diagnoosinsa oli selvä yhdellä silmäyksellä: nivelrikko. Rasituksesta johtunut kipeytyminen oli saanut polven turpoamaan kerääntyneestä nivelnesteestä. Sitä punkteerattiin pois monta ruiskullista, kellertävää nestettä, kuin sitruunamehua. Sain polveeni vielä kortisonipiikin. Ehkä tarvitsen vielä toisen viikon päästä, lääkäri arveli.
Tulehduskipulääkereseptin kera ja kyynärvarsisauvojen varassa koikkelehtien suuntasin Hakaniemen apteekkiin, joka oli helpottavan lähellä. Siitä sitten kadun yli bussipysäkille ja kotiin päin. Sairaslomaa määrättiin 18.2. asti. Tuntui oudolta kävellä sauvojen kanssa. Olin varmaan epävarman ja kömpelön tuntuinen, koska minua kohdeltiin apteekissa ja bussissa erityisen huomaavaisesti.
On hämmentävää ja huolestuttavaa, kun fysiikka odottamatta pettää. Minulla on ollut kulumaa käsissä ja jaloissa vuosikausia, mutta ei se ole pahemmin haitannut. Olen varsinkin matkoillamme kävellyt kaiken aikaa, ja vaativissakin maastoissa, ilman ongelmia. Toivon, että voisin tehdä niin jatkossakin. Mutta kyllä tämä vähän varovaiseksi vetää. En keksi oikein muuta ylimääräistä rasitustekijää kuin kovan pakkasen, joka tavallista ripeämmän kävelytahdin lisäksi olisi vaikuttanut asiaan.
Pitäisi kiinnittää enemmän huomiota pukeutumiseen. Muistelimme Pekan kanssa, miten lämpimästi lapsena pukeuduttiin. Talvella oli pitkien kalsareiden lisäksi vielä välihousut, raappahousut - joita minä kyllä inhosin - ja sitten vasta päällyhousut. Paksut nylonsukat pitkien housujen alla eivät kovilla pakkasilla ole tarpeeksi lämpimät. Pitää ostaa kalsarit ja niiden lisäksi polvenlämmittimet.
Huomasin oikean polveni kipeytymisen tiistaina, kun tunsin kipua ja kankeutta kumartuessani nostamaan pudonnutta paperia lattialta. En kiinnittänyt siihen enempää huomiota, ajattelin, että se menisi ohi niin kuin monasti aikaisemmin.
Nivelpä äityikin pahemman kerran. Polvenseutu turposi kahden polven levyiseksi eikä taivuttamisesta tullut mitään. Särky yltyi levossakin niin, etten enää saanut unta yöllä. Lääkäriaika työtoverin suosittelemalle Mehiläisen lääkärille järjestyi perjantaiaamuksi. Hän oli tataari ja erikoistunut reumasairauksiin ja akupunktioon. Hänen diagnoosinsa oli selvä yhdellä silmäyksellä: nivelrikko. Rasituksesta johtunut kipeytyminen oli saanut polven turpoamaan kerääntyneestä nivelnesteestä. Sitä punkteerattiin pois monta ruiskullista, kellertävää nestettä, kuin sitruunamehua. Sain polveeni vielä kortisonipiikin. Ehkä tarvitsen vielä toisen viikon päästä, lääkäri arveli.
Tulehduskipulääkereseptin kera ja kyynärvarsisauvojen varassa koikkelehtien suuntasin Hakaniemen apteekkiin, joka oli helpottavan lähellä. Siitä sitten kadun yli bussipysäkille ja kotiin päin. Sairaslomaa määrättiin 18.2. asti. Tuntui oudolta kävellä sauvojen kanssa. Olin varmaan epävarman ja kömpelön tuntuinen, koska minua kohdeltiin apteekissa ja bussissa erityisen huomaavaisesti.
On hämmentävää ja huolestuttavaa, kun fysiikka odottamatta pettää. Minulla on ollut kulumaa käsissä ja jaloissa vuosikausia, mutta ei se ole pahemmin haitannut. Olen varsinkin matkoillamme kävellyt kaiken aikaa, ja vaativissakin maastoissa, ilman ongelmia. Toivon, että voisin tehdä niin jatkossakin. Mutta kyllä tämä vähän varovaiseksi vetää. En keksi oikein muuta ylimääräistä rasitustekijää kuin kovan pakkasen, joka tavallista ripeämmän kävelytahdin lisäksi olisi vaikuttanut asiaan.
Pitäisi kiinnittää enemmän huomiota pukeutumiseen. Muistelimme Pekan kanssa, miten lämpimästi lapsena pukeuduttiin. Talvella oli pitkien kalsareiden lisäksi vielä välihousut, raappahousut - joita minä kyllä inhosin - ja sitten vasta päällyhousut. Paksut nylonsukat pitkien housujen alla eivät kovilla pakkasilla ole tarpeeksi lämpimät. Pitää ostaa kalsarit ja niiden lisäksi polvenlämmittimet.
keskiviikkona, helmikuuta 07, 2007
Jak tsup tsop
Tutun polkan sävel hyppyyttää soittoäänenä Venäjällä. Sitä kuulee joka tuutista, radiosta ja TV:stä pitkin päivää, Armi kertoi. Tiedättehän Ievan polkan ja sen tarttuvan kertosäkeen: salivili hipput tupput tapput, äppyt tipput hiljalleen? Armi ei muistanut yhtyeen nimeä käydessään täällä. Hän lähetti Pietariin palattuaan sen tekstiviestissä ja kertoi Loitumalla olevan Venäjällä fan clubejakin. En ollut yhtyeestä koskaan kuullutkaan, mutta Wikipedian ja YouTuben sivuilta löysin heti jotakin. Kaustisten vuoden 1997 kansanmusiikkiyhtye on internet-ilmiönä valloittanut maailmaa.
Paukkupakkasella takassa palaa tuli ja Muorin vanha lämmitin on taas otettu käyttöön sähköpattereiden avuksi. Syksyllä asennettu ilmalämpöpumppu jaksoi leudoilla ilmoilla ja pikku pakkasillakin lämmittää koko alakerran ja vielä yläkertaakin. Takan loistelämmin ja lievä savun haju lisäävät todellisen talven tuntua.
Tutun polkan sävel hyppyyttää soittoäänenä Venäjällä. Sitä kuulee joka tuutista, radiosta ja TV:stä pitkin päivää, Armi kertoi. Tiedättehän Ievan polkan ja sen tarttuvan kertosäkeen: salivili hipput tupput tapput, äppyt tipput hiljalleen? Armi ei muistanut yhtyeen nimeä käydessään täällä. Hän lähetti Pietariin palattuaan sen tekstiviestissä ja kertoi Loitumalla olevan Venäjällä fan clubejakin. En ollut yhtyeestä koskaan kuullutkaan, mutta Wikipedian ja YouTuben sivuilta löysin heti jotakin. Kaustisten vuoden 1997 kansanmusiikkiyhtye on internet-ilmiönä valloittanut maailmaa.
Paukkupakkasella takassa palaa tuli ja Muorin vanha lämmitin on taas otettu käyttöön sähköpattereiden avuksi. Syksyllä asennettu ilmalämpöpumppu jaksoi leudoilla ilmoilla ja pikku pakkasillakin lämmittää koko alakerran ja vielä yläkertaakin. Takan loistelämmin ja lievä savun haju lisäävät todellisen talven tuntua.
keskiviikkona, tammikuuta 31, 2007
Botkinin parakit ja muita koettelemuksia
Nimi viittaa Pietarin kulkutautisairaalaan, jonne joutumista käytetään pelotteena niskuroiville lapsille. Armi näytti käydessään uudenuutukaista oleskelulupaansa, jonka saanti oli vaatinut vaeltamista sairaalan parakista toiseen eri testeissä muiden ei-venäläisten kanssa. Tuberkuloosi, HIV, kuppa ja muut sukupuolitaudit piti testata.
Oleskeluluvan saantia oli tiukennettu 2002 säädetyillä laeilla, mistä Armi ei ollut tietoinen. Hän oli mennyt uusimaan lupaansa hyvissä ajoin, kolme kuukautta ennen määräaikaa ja sai kuulla, että hän oli kolme kuukautta myöhässä. Siitä hyvästä tuli 1000 ruplaa sakkoja. Papereita Suomesta ja papereita Venäjältä piti kerätä milloin mitäkin tarkoitusta varten. Aivan oma koettelemuksensa oli asiointi viranomaisten kanssa. Jonotusta päiväkaupalla, ulkona säiden armoilla, terveyden kaupalla. Misha siinä sitten pahiten sairastuikin. Oleskelulupa-asiat olivat koitua hänen kohtalokseen. Kun syyskuussa kävin Pietarissa kirjaston opintomatkalla ja kyläilin heidän luonaan, Misha oli pikku hiljaa toipumassa. Jaksoi jo olla vähän aikaa jalkeilla. Kuuden kuukauden odotuksen jälkeen lupa heltisi syyskuun lopulla.
Kolmen kuukauden luvaton oleskelu aiheutti käytännön ongelmia. Ei voinut nostaa eläkettä, ei hankkia matkustuskorttia, ei voinut solmia työsopimusta. Kun on kolmekymmentä vuotta asunut maassa ja voinut uusia oleskelulupansa muitta mutkitta, muutos on melkoinen.
Nimi viittaa Pietarin kulkutautisairaalaan, jonne joutumista käytetään pelotteena niskuroiville lapsille. Armi näytti käydessään uudenuutukaista oleskelulupaansa, jonka saanti oli vaatinut vaeltamista sairaalan parakista toiseen eri testeissä muiden ei-venäläisten kanssa. Tuberkuloosi, HIV, kuppa ja muut sukupuolitaudit piti testata.
Oleskeluluvan saantia oli tiukennettu 2002 säädetyillä laeilla, mistä Armi ei ollut tietoinen. Hän oli mennyt uusimaan lupaansa hyvissä ajoin, kolme kuukautta ennen määräaikaa ja sai kuulla, että hän oli kolme kuukautta myöhässä. Siitä hyvästä tuli 1000 ruplaa sakkoja. Papereita Suomesta ja papereita Venäjältä piti kerätä milloin mitäkin tarkoitusta varten. Aivan oma koettelemuksensa oli asiointi viranomaisten kanssa. Jonotusta päiväkaupalla, ulkona säiden armoilla, terveyden kaupalla. Misha siinä sitten pahiten sairastuikin. Oleskelulupa-asiat olivat koitua hänen kohtalokseen. Kun syyskuussa kävin Pietarissa kirjaston opintomatkalla ja kyläilin heidän luonaan, Misha oli pikku hiljaa toipumassa. Jaksoi jo olla vähän aikaa jalkeilla. Kuuden kuukauden odotuksen jälkeen lupa heltisi syyskuun lopulla.
Kolmen kuukauden luvaton oleskelu aiheutti käytännön ongelmia. Ei voinut nostaa eläkettä, ei hankkia matkustuskorttia, ei voinut solmia työsopimusta. Kun on kolmekymmentä vuotta asunut maassa ja voinut uusia oleskelulupansa muitta mutkitta, muutos on melkoinen.
maanantaina, tammikuuta 29, 2007
Vapaalla
Ennakoin viikonlopun valvomisen ottavan veronsa ja varasin viisaasti itselleni vapaapäivän. Olin sopinut Armin kanssa, että tulemme yhtä matkaa Sotunkiin lauantaipäivystyksestä päästyäni. Pimeällä hänen on hankala seurata, milloin pitäisi jäädä pois bussista. Aina se on onnistunut, mutta silti se stressaa häntä. Pietarissa oli ollut monta lämpöastetta, kun hän edellisellä viikolla oli lähtenyt matkaan, mutta heti Heinolaan tullessa säätyyppi oli muuttunut. Vihdoinkin lunta ja pakkasta. Hänellä oli tuliaisinaan pullo venäläistä samppanjaa, josta kaatelimme maljoja menneen syntymäpäiväni kunniaksi ja muuten vain terveydeksi. Avasimme vielä korsikalaisen Terra Nostra -valkoviinipullon, ylijäämän joulukuisilta syntymäpäiviltäni, ja onnistuimme taas valvomaan jutellen miltei aamuun asti.
Minulla oli ollut marraskuussa Omenapuussa luokkakokous, Lammin yhteiskoulun vuoden 1966 ylioppilasluokka, jonka osanottajista monet olivat Armillekin tuttuja. Katselimme heidän kuviaan Google-ryhmämme LYK66-sivuilta ja muistelimme menneitä. Kahdestakymmenestäviidestä luokkalaisesta yksitoista oli saapunut paikalle. Kaukaisin Rovaniemeltä. Olin ollut poissa edellisestä luokkakokouksesta, joka järjestettiin Aulangolla kymmenen vuotta sitten, joten monen luokkatoverin näkemisestä oli kulunut kolmisenkymmentä vuotta. Hyvin me toisemme tunsimme, ja vähän aikaa katseltuamme olimme asettuneet siihen kotoisaan ilmapiiriin, jonka monen vuoden yhteiset kokemukset luovat. Olen todella iloinen, että tarmokkaan puuhamiehemme Laurin ansiosta saimme mahdollisuuden tavata ja viettää luokkamme 40-vuotisjuhlia. On jännittävää katsoa, miten aika on meitä itse kutakin kohdellut ja huomata, että ilmeet, eleet, ääni ja puhetapa yhdessä tuttujen, vaikkakin kenties muuttuneiden piirteiden kanssa, palauttavat elävästi mieleen tutun toverin.
Ennakoin viikonlopun valvomisen ottavan veronsa ja varasin viisaasti itselleni vapaapäivän. Olin sopinut Armin kanssa, että tulemme yhtä matkaa Sotunkiin lauantaipäivystyksestä päästyäni. Pimeällä hänen on hankala seurata, milloin pitäisi jäädä pois bussista. Aina se on onnistunut, mutta silti se stressaa häntä. Pietarissa oli ollut monta lämpöastetta, kun hän edellisellä viikolla oli lähtenyt matkaan, mutta heti Heinolaan tullessa säätyyppi oli muuttunut. Vihdoinkin lunta ja pakkasta. Hänellä oli tuliaisinaan pullo venäläistä samppanjaa, josta kaatelimme maljoja menneen syntymäpäiväni kunniaksi ja muuten vain terveydeksi. Avasimme vielä korsikalaisen Terra Nostra -valkoviinipullon, ylijäämän joulukuisilta syntymäpäiviltäni, ja onnistuimme taas valvomaan jutellen miltei aamuun asti.
Minulla oli ollut marraskuussa Omenapuussa luokkakokous, Lammin yhteiskoulun vuoden 1966 ylioppilasluokka, jonka osanottajista monet olivat Armillekin tuttuja. Katselimme heidän kuviaan Google-ryhmämme LYK66-sivuilta ja muistelimme menneitä. Kahdestakymmenestäviidestä luokkalaisesta yksitoista oli saapunut paikalle. Kaukaisin Rovaniemeltä. Olin ollut poissa edellisestä luokkakokouksesta, joka järjestettiin Aulangolla kymmenen vuotta sitten, joten monen luokkatoverin näkemisestä oli kulunut kolmisenkymmentä vuotta. Hyvin me toisemme tunsimme, ja vähän aikaa katseltuamme olimme asettuneet siihen kotoisaan ilmapiiriin, jonka monen vuoden yhteiset kokemukset luovat. Olen todella iloinen, että tarmokkaan puuhamiehemme Laurin ansiosta saimme mahdollisuuden tavata ja viettää luokkamme 40-vuotisjuhlia. On jännittävää katsoa, miten aika on meitä itse kutakin kohdellut ja huomata, että ilmeet, eleet, ääni ja puhetapa yhdessä tuttujen, vaikkakin kenties muuttuneiden piirteiden kanssa, palauttavat elävästi mieleen tutun toverin.
torstaina, tammikuuta 25, 2007
Blogini haltuunotto vaatii erinäisiä toimenpiteitä. Huomasin ongelman, kun viimekertaista päivitystäni ei noteerattu listalla. - Ei kyllä näkynyt päivittyneiden blogien listalla haltuunoton jälkeenkään. Johtuisiko siitä, että olen siirtynyt käyttämään google-tiliäni Bloggeriin kirjautuessani. Blogin osoite on kuitenkin sama kuin ennenkin. Täytyy lähestyä listan ylläpitäjää sähköpostiviestein. Jospa tämä ongelma on heille tuttu. Minä vaan en keksi syytä.
torstaina, tammikuuta 11, 2007
Uusi vuosi
Toinen viikko jo menossa, eikä uudenvuoden alun innostusta havaittavissa nimeksikään. Vanha ja väsynyt - sellainen kai olen tällä hetkellä. Ennen vuodenvaihdetta tuli kuusikymmentä täyteen. Uusivuosikaan, sen vastaanotto, ei riemastuttanut, koska pitkä perinne katkesi. Jussi oli poissa. Vielä Madeiralla lokakuussa olimme yhdessä mistään tietämättöminä, ja sitten huhtikuussa, Kreikan matkan ensimmäisenä aamuna, saimme tiedon hänen kuolemastaan. Koko kevään hänen sairautensa ja kuolemansa masensi mieltä.
Eero pääsi armeijasta 5. päivä, tai oikeammin siirrettiin reserviin, kuten hän sanoo. Vuosi siinä koulussa meni. Nyt hetkisen hengähtää, nauttii vapaudesta, löhöilystä ja tekee tulevaisuuden suunnitelmia.
Toinen viikko jo menossa, eikä uudenvuoden alun innostusta havaittavissa nimeksikään. Vanha ja väsynyt - sellainen kai olen tällä hetkellä. Ennen vuodenvaihdetta tuli kuusikymmentä täyteen. Uusivuosikaan, sen vastaanotto, ei riemastuttanut, koska pitkä perinne katkesi. Jussi oli poissa. Vielä Madeiralla lokakuussa olimme yhdessä mistään tietämättöminä, ja sitten huhtikuussa, Kreikan matkan ensimmäisenä aamuna, saimme tiedon hänen kuolemastaan. Koko kevään hänen sairautensa ja kuolemansa masensi mieltä.
Eero pääsi armeijasta 5. päivä, tai oikeammin siirrettiin reserviin, kuten hän sanoo. Vuosi siinä koulussa meni. Nyt hetkisen hengähtää, nauttii vapaudesta, löhöilystä ja tekee tulevaisuuden suunnitelmia.
maanantaina, elokuuta 21, 2006
Sadetoiveita
Kesä on ollut harvinaisen kuuma ja niukkasateinen, kuivin yli sataan vuoteen. Tuntuu siltä, että vähätkin pilvet olisivat kiertäneet Sotungin tai kuivuneet matkalla. Heinänkorjuu on jäänyt satokertaan, vilja kärsinyt kuivuudesta. Osa pelloista on jo sängellä puinnin jäljiltä. Puut eivät laaksossa ole pahimmin vielä kellastuneet, kallioilla etenkin pihlajat seisovat surkean ruskeina. Lomalaisille kesä on ollut antelias. Oli loma mihin aikaan tahansa, on saanut nauttia päivänpaisteesta.
Helsinki Testbedin sade- ja lämpötilakartalta on voinut seurata pilvien kulkua, ennakoida, milloin pitäisi ropista. Viime vuonna Helsingin yleisurheilun MM-kisojen aikaan, jolloin Testbed oli käytössä ensimmäistä kertaa, tai ainakin niin, että minä sen huomasin, saatoimme seurata sateiden saapumista stadionin ylle melkein reaaliajassa. Ja silloin jos koska satoi ja satoi.
Kesä on ollut harvinaisen kuuma ja niukkasateinen, kuivin yli sataan vuoteen. Tuntuu siltä, että vähätkin pilvet olisivat kiertäneet Sotungin tai kuivuneet matkalla. Heinänkorjuu on jäänyt satokertaan, vilja kärsinyt kuivuudesta. Osa pelloista on jo sängellä puinnin jäljiltä. Puut eivät laaksossa ole pahimmin vielä kellastuneet, kallioilla etenkin pihlajat seisovat surkean ruskeina. Lomalaisille kesä on ollut antelias. Oli loma mihin aikaan tahansa, on saanut nauttia päivänpaisteesta.
Helsinki Testbedin sade- ja lämpötilakartalta on voinut seurata pilvien kulkua, ennakoida, milloin pitäisi ropista. Viime vuonna Helsingin yleisurheilun MM-kisojen aikaan, jolloin Testbed oli käytössä ensimmäistä kertaa, tai ainakin niin, että minä sen huomasin, saatoimme seurata sateiden saapumista stadionin ylle melkein reaaliajassa. Ja silloin jos koska satoi ja satoi.
tiistaina, helmikuuta 07, 2006
Ottaa päähän!
Ok. Tämä on kissankasvattajan arkipäivää. Varaaja, joka on sopinut tulevansa katsomaan pentuja, ei saavukaan. Vanhemmasta pennusta kiinnostunut saapuu paikalle, hikoilee talvitamineissaan, mutta pentu suvaitsee kätkeytyä niin, ettei siitä näy vilaustakaan. Kuljeuskori jätettään toivoen, että "pentu", pian 9 kuukautinen kolli, menisi siihen oma-aloitteisesti uteliaisuuttaan. Kummallista, miten säikyiksi nämä puolivillit heittäytyvät, kun viraita tulee paikalle. En ajatellut , että tämän yksilön häkkiin panemisessa olisi mitään ongelmaa, koska se normaalioloissa on perin kesy pideltävä. Sen historia varmaankin vaikuttaa käyttäytymiseen enemmän kuin oletin. Pöhkön pentuna sen lähtökohdat olivat vähemmän suotuisat kuin sisällä kasvaneiden pentujen. Pöhköhän toi pentunsa lihapatojen ääreen vasta, kun ne omin voimin pystyivät seuraamaan sitä ruokakipolle. Tietty valppaus ja varuillaanolo on toista tuokkaa kuin ns. kesypentujen, jotka ovat lähtöruudusta päässeet tutustumaan ihmislajiin.
Seitsemän aikuista kissaa - viisi narttua - maksimi, jonka säädösten mukaan voimme pitää ilman, että siitä täytyisi tehdä elinkeinoilmoitus. Miten tähän olemme ajautuneet? Hellämielisyyttämme, leväperäisyyttämme, rakkaudestani kissoihin - jokainenhan on muistelun arvoinen - ja niiden uskomattoman sikiämiskyvyn ansiosta. Luulin, että kissat tekevät yhdet pennut vuodessa, mutta Pikku-Musta-villikkomme tahti on ollut toista: kaksi pentuetta vuodessa, kolme parhaassa. Oletin, että luonto hillitsisi vauhtia, kun ikää karttuu. Vielä mitä! Seitsenvuotiaana kolmannen kerran tiineeksi 12 kuukauden sisään! Huonosti siinä sitten lopulta kävi. Neljä pentua syntyi liian aikaisin. Pitelin niiden hengettömiä ruumiita kämmenelläni, ja surkuttelin, miksei se ja se täysmusta ollut saanut elämän lahjaa, kun ne kuitenkin vaikuttivat kehityksessään täydellisiltä. Viikkoa myöhemmin, 31.1. syntyi onnekas, nyttemmin pallonpyöreä, kaikkien nisien valtias. Siitä varmaankin kehittyy oikea riiviö, kun sillä ei ole ikäistään painiseuraa.
Armin käynti osui vaaliviikonloppuun, juttelimme tapamme mukaan aamuyöhön. Sunnuntaina iltapäivällä hän jo jatkoi matkaansa toisiin kyläpaikkoihin. Anna-Liisa-täti ja Marjukka olivat suunnitelleet serkustapaamista, mutta ei siitä minun puoleltani mitään tullut, koska kissailmoitukseni Vantaan Sanomissa aiheutti puheluiden suman, ja olin jo ehtinyt sopia muutamien kanssa katsomisesta viikonlopun aikana. Laiha tulos. Vain yksi pentu jäi pysyvästi uuteen kotiin. Toinen käväisi vuorokauden visiitillä, mutta tuotiin takaisin, koska perheen toinen kissa osoittautui liian mustasukkaiseksi ja agressiiviseksi.
Pakkaskauden pitkittyminen on aiheuttanut tarkenemishuolia. 17 astetta on selkeästi miellyttävämpää kuin 15 astetta, jota mittari näytti Kokemäeltä Pappaa hoitamasta tullessa. Parin asteen nosto vaati aikaa ja ylimääräistä lämmitysponnistusta. Sähköverkon tehot ovat maksimissaan, on pakko polttaa sanomalehtiä takassa. Mökiltä tuodut puut on säästetty saunan lämmitykseen. Prioriteettinsa kullakin.
Ok. Tämä on kissankasvattajan arkipäivää. Varaaja, joka on sopinut tulevansa katsomaan pentuja, ei saavukaan. Vanhemmasta pennusta kiinnostunut saapuu paikalle, hikoilee talvitamineissaan, mutta pentu suvaitsee kätkeytyä niin, ettei siitä näy vilaustakaan. Kuljeuskori jätettään toivoen, että "pentu", pian 9 kuukautinen kolli, menisi siihen oma-aloitteisesti uteliaisuuttaan. Kummallista, miten säikyiksi nämä puolivillit heittäytyvät, kun viraita tulee paikalle. En ajatellut , että tämän yksilön häkkiin panemisessa olisi mitään ongelmaa, koska se normaalioloissa on perin kesy pideltävä. Sen historia varmaankin vaikuttaa käyttäytymiseen enemmän kuin oletin. Pöhkön pentuna sen lähtökohdat olivat vähemmän suotuisat kuin sisällä kasvaneiden pentujen. Pöhköhän toi pentunsa lihapatojen ääreen vasta, kun ne omin voimin pystyivät seuraamaan sitä ruokakipolle. Tietty valppaus ja varuillaanolo on toista tuokkaa kuin ns. kesypentujen, jotka ovat lähtöruudusta päässeet tutustumaan ihmislajiin.
Seitsemän aikuista kissaa - viisi narttua - maksimi, jonka säädösten mukaan voimme pitää ilman, että siitä täytyisi tehdä elinkeinoilmoitus. Miten tähän olemme ajautuneet? Hellämielisyyttämme, leväperäisyyttämme, rakkaudestani kissoihin - jokainenhan on muistelun arvoinen - ja niiden uskomattoman sikiämiskyvyn ansiosta. Luulin, että kissat tekevät yhdet pennut vuodessa, mutta Pikku-Musta-villikkomme tahti on ollut toista: kaksi pentuetta vuodessa, kolme parhaassa. Oletin, että luonto hillitsisi vauhtia, kun ikää karttuu. Vielä mitä! Seitsenvuotiaana kolmannen kerran tiineeksi 12 kuukauden sisään! Huonosti siinä sitten lopulta kävi. Neljä pentua syntyi liian aikaisin. Pitelin niiden hengettömiä ruumiita kämmenelläni, ja surkuttelin, miksei se ja se täysmusta ollut saanut elämän lahjaa, kun ne kuitenkin vaikuttivat kehityksessään täydellisiltä. Viikkoa myöhemmin, 31.1. syntyi onnekas, nyttemmin pallonpyöreä, kaikkien nisien valtias. Siitä varmaankin kehittyy oikea riiviö, kun sillä ei ole ikäistään painiseuraa.
Armin käynti osui vaaliviikonloppuun, juttelimme tapamme mukaan aamuyöhön. Sunnuntaina iltapäivällä hän jo jatkoi matkaansa toisiin kyläpaikkoihin. Anna-Liisa-täti ja Marjukka olivat suunnitelleet serkustapaamista, mutta ei siitä minun puoleltani mitään tullut, koska kissailmoitukseni Vantaan Sanomissa aiheutti puheluiden suman, ja olin jo ehtinyt sopia muutamien kanssa katsomisesta viikonlopun aikana. Laiha tulos. Vain yksi pentu jäi pysyvästi uuteen kotiin. Toinen käväisi vuorokauden visiitillä, mutta tuotiin takaisin, koska perheen toinen kissa osoittautui liian mustasukkaiseksi ja agressiiviseksi.
Pakkaskauden pitkittyminen on aiheuttanut tarkenemishuolia. 17 astetta on selkeästi miellyttävämpää kuin 15 astetta, jota mittari näytti Kokemäeltä Pappaa hoitamasta tullessa. Parin asteen nosto vaati aikaa ja ylimääräistä lämmitysponnistusta. Sähköverkon tehot ovat maksimissaan, on pakko polttaa sanomalehtiä takassa. Mökiltä tuodut puut on säästetty saunan lämmitykseen. Prioriteettinsa kullakin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)