Jukka Kemppinen totesi jääneensä koukkuun lukiessaan Kansallisbiografian ensimmäistä osaa. Luin hänen kirja-arvostelunsa lauantain Helsingin Sanomista (15.3.03, s. B4) suurella mielenkiinnolla. Kemppinen kirjoittaa älykkään sarkastisesti ja vetää yllättäviä mutta sattuvia päätelmiä lukemastaan. Sukupolvien ketjut, suvun merkityksen väheneminen, suhteiden merkitys, verkostojen ja klustereiden esiin nouseminen ja tietysti elitismi saavat arvionsa. "Toki on poikkeuksellisen nerokkaita yksilöitä ja on kai heitä Suomessakin ollut, mutta heidän merkitystään ei pidä liioitella. Yhteiskunnassa, tieteessä ja taiteessa kaikki on arkea ja työtä yhdessä toisten kanssa, ja nerokkuuden ja hurmion hetket ovat harvinaisia tai peräisin pullosta", Kemppinen kirjoittaa. Hän päättää esittämällä harhaoppisen hypoteesin valtaeliitistä: "Entä jos tämä porukka, jossa yhdistyvät taloudellinen, poliittinen ja kulttuurinen pääoma, ei olekaan kooltaan suhteessa valtion väkilukuun. Joskus näyttää, että siinä vaikuttavat muut syyt, eli verkostolla on maksimikoko. Ehkä kaikissa teollisuusmaissa on noin 1800 eliitin edustajaa, joista suunnilleen 74 on aidosti sivistyneitä? Jos mittarina olisi vaikean runouden suosiminen ja Anton Weberin musiikin kuunteleminen, absoluuttiset luvut ovat kyllä samoja Suomessa, Saksassa, Englannissa, Venäjällä, Yhdysvalloissa. Piti tämä paikkansa tai ei, vaikuttaa erittäin uskottavalta, että tämä ja muut keskeiset verkostot ovat saaneet ansaitun ja tässä mielessä ensimmäisen esittelynsä."