Lueskelin Tommipommin kirjoituksia, jotka oli julkaistu Prahan matkani aikana, ja niissä maaseudun rauhaan lepäämään menevien valistus vanhanajan elämäntyylistä synnytti halun kaivaa ABC - Lukeminen esivallan palveluksessa -näyttelyn sivun, joka kertoo suomalaisen aapisen (=yhteiskunnan) arvomaailmasta Agricolan ABC-kiriasta peruskoulun tuloon 1960-luvulla. Sivulla on esitelty tiiviisti lukutaidon opetuksen vaiheet ja laajemmin aapisista välittyvää maailmankuvaa ja arvomaailmaa.

ABC
"Vaikka lukutaito on tänään Suomessa itsestäänselvyys, tie siihen on ollut pitkä ja vaivalloinen. Ensimmäisestä suomenkielisestä kirjasta, Mikael Agricolan ABC-kiriasta tulee kuluneeksi 460 vuotta. Kansalliskirjaston Gallerian ABC -näyttelyn näkökulmana on suomalaisten aapisten arvomaailma ja indoktrinaatio Agricolasta 1960-luvulle, peruskouluvaiheeseen asti. Lukemisen myötä opittiin kristinopin perusteet ja integroiduttiin yhteiskuntakelpoisiksi kansalaisiksi. Kansan lukutaidosta vastasi ensin luterilainen kirkko ja 1800-luvun puolivälistä alkaen kansakoululaitos. Koti, kirkko ja isänmaa ovatkin aapisten keskeiset arvot 1960-luvulle saakka. Poikkeuksena ovat sosialistiset aapiset, joissa kristinopin sijasta korostuu työväenluokan asema, kapitalistien harjoittama sorto ja vallankumouksen välttämättömyys. Esillä on myös lähetystyöhön liittyen saamelaisten, inkeriläisten, karjalaisten, ortodoksien ja intiaanien aapisia. Löytyy myös lukutaidottomille sotilaille tarkoitettu Aikamiehen aapinen (1923), jossa V-kirjaimesta havainnollistuu panssarivaunu ja Ä-stä äimä ja kivääri. Aapisten kautta voi havaita, miten asenteet ovat ajan myötä muuttuneet esimerkiksi vieraisiin maihin ja kulttuureihin nähden. "Neekeri pesee kasvojaan, muttei valkene ollenkaan", riimitellään Aale Tynnin Satuaapisessa (1955). Se mikä 1950-luvulla oli ehkä vain outoa ja eksoottista, näyttää nykypäivän lukijan silmissä rasismilta.

Kirkon tavoitteena oli, että jokaisen kansalaisen tuli osata lukea katekismuksensa. Katekismus pysyi aapisissa 1800-luvun lopulle saakka. Kymmenen käskyä muodostivat aapisten opetustarinoiden eettisten arvojen perustan. Keskeisimpiä ovat neljäs käsky (Kunnioita isääsi ja äitiäsi), viides (Älä tapa) ja seitsemäs (Älä varasta). Myös toisen mielen pahoittaminen, itsekkyys ja valehteleminen ovat väärin. Vanhempien kunnioitus on aapisten tärkeimpiä perusarvoja. Lapsi on pieni ja avuton ja sen vuoksi vanhemmistaan täysin riippuvainen. Vanhemmat puolestaan uhraavat kaikkensa lastensa vuoksi. Vanhemmat ovat vielä 1950-luvun aapisissa "yli-ihmisiä", jotka jaksavat uupumatta uurastaa lastensa ja perheensä eteen. Aapisten kertomuksissa kuvataan kilttejä lapsia, jotka antavat esimerkin siitä, miten lapsen tulee käyttäytyä. Jos ei totellut, sai piiskaa. Piiskaamista pidettiin oivallisena muistinvirkistäjänä. K. Einiön aapisessa Opi ilolla lukemaan (1875) kukko heiluttaa vitsaa runon saattelemana: "Paha lapsi kurin saa. Hyvä lapsi kiitoksen."

Aapisten maailmankuva 1950-luvulle saakka on pääosin agraarinen, jopa kaupunkikielteinen. Vasta 1950-luvulla kaupunkiin aletaan suhtautua myönteisemmin. Tärkein pysyvä arvo lapselle on oma koti ja oma pihapiiri. Keskiajalta lähtien kotia pidettiin pienten lasten turvallisimpana paikkana. Alle seitsemän vuoden ikäisenä lapsen ei kuulunut käydä kotipiirin ulkopuolella. Vasta noin 10-vuotiaana sai lähteä hieman kauemmas, esimerkiksi isää auttamaan metsätöissä. Koulu oli ensimmäinen askel ulos kodista, kohti maailmaa.

Ajanjakso Agricolasta 1960-luvulle edusti aapisissa lapsen kannalta varsin ehyttä arvomaailmaa, vaikka ympärillä riehuivat sodat, nälkä- ja katovuodet. Köyhyys ja nälänhätä olivat 1800-luvulla todellinen ongelma. Aapisissa korostettiin voimakkaasti köyhien auttamista, josta koitui siunaus: ruoka ei lopu koskaan ja kotiin tuotu kerjäläispoika voi muuttua Herran enkeliksi. Köyhien auttaminen oli Jumalan palvelemista. - Aika ja arvot ovat muuttuneet. Nälkää ja köyhyyttä ei nyky-Suomessa ole sanojen alkuperäisessä merkityksessä. Maailmankuva on avartunut ja kansainvälistynyt - samalla yhteinen arvomaailma pirstaloitunut. Nykyaika etsii arvojaan. Mitkä ne ovat aapisissa? Mikä on se virtuaalisen internetmaailman ja moniarvoisen yhteiskunnan yhteinen arvojalusta, joka aapisten välityksellä lapselle tarjotaan - vai onko sitä enää ollenkaan? Siitä soisi ABC-näyttelyn virittävän keskustelua. Mutta Kansalliskirjaston Galleriassa voi myös rauhassa istahtaa vanhaan pulpettiin ja muistella hetken, millainen olikaan se minun oma aapiseni ja aapiskukkoni. Heiluttiko se vitsaa vai palkitsiko rinkelein?" Näyttely oli monelle kävijälle nostalginen paluu lapsuuteen.