Lenkillä!
Keskipäivän tienoilla kiertämäni viiden kilometrin sauvakävelylenkki sujui paljon helpommin kuin olin olettanut. Tekniikka oli aluksi vähän hakusessa, mutta kävely alkoi sujua muutaman lipsahtelevan työnnön jälkeen. Lopulta sauvat tuntuivat istuvan käden jatkeiksi ja rytmittivät mukavasti kävelyä. Kädet väsyivät alkumatkasta, mutta verttyivät pian, kun veri alkoi kiertää lihaksissa.

Suuntasin Bisajärventielle ja poikkesin Härkävuorentietä Oxbergetille. Tie oli osittain luminen ja jäinen. Suksen jäljet viitoittivat kulkuani loppumatkasta ja johtivat puupinoille, joiden editse kiersi latukoneen tekemä suksilatu, jonka arvelin vievän Kuusijärvelle. Koska tie loppui siihen, en viitsinyt lähteä sotkemaan latua, vaan käännyin takaisin päin. Lunta sateli hiljalleen, sää oli tyyni ja pilvinen. Ei yhtään vastaantulijaa. Tiellä näkyi suuria koiran jälkiä. Muistin, että Bisajärvellä oli jokunen vuosi sitten havaittu suden jälkiä. Joku hukkatutkija oli käynyt varmistamassa asian.

En ollut moneen vuoteen käynyt tienoolla. Kun Murri, Karjalan karhukoiramme, vielä eli, tapasin käydä sen kanssa lenkillä, ja usein juuri Bisajärvellä. Sitten viime näkemän tien varteen oli ilmestynyt komeita omakotitaloja ja mökki tai kaksi lähempänä järveä.

Vantaan kaupungin uusituilla sivuilla on mainio karttapalvelu. Saatoin sen avulla laskea kulkemani reitin pituuden tarkalleen. Aion käyttää sitä suunnitellessani tulevia reittejäni. Tämä viisikilometrinen tuntui sopivalta nykykunnolleni, mutta mistä sen tietää vaikka vielä joskus voisin kulkea pitkiäkin matkoja tuntemattomilla teillä. Olen joskus haaveillut pitkistä vaelluksista Lapissa, kullan huuhdonnasta ja kiipeilystä tuntureille, sillä todellisuudessa minussa asustaa kulkuriromantiikkaan taipuvainen sielu.