lauantaina, huhtikuuta 23, 2005

Kuuleeko Suomi,
täällä Mount Everest-retkikunta, 6400 metrin korkeudesta. Laskuvarjojääkärikillan Everestin retki on edennyt suunnitelmien mukaan, päiväkirjamerkintöjä tulee joka päivä. Pahoittelevat kuvien huonontunutta laatua, koska yhteydet eivät ole aivan priimat. Tasosta viis! On elämys lukea pikku raportteja ja nähdä kuvia aivan vieraista, kiehtovista maailmoista. Vuorikiipeilijän paras ystävä? "Yakki" 17.4. lähetetyn kuvan tekstin mukaan.

torstaina, huhtikuuta 21, 2005

Odotettavissa konsertti-ilta Sibeliustalossa
Virkistystyöryhmä on taas ansiokkaasti järjestänyt halukkaille kulttuurinautinnon: Sinfonia Lahti esittää konsertissaan Mahlerin Kindertotenlieder-laulusarjan solistinaan Iris Vermillion, ja ohjelmassa kuullaan myös Arvo Pärtin kolmas sinfonia ja Robert Schumannin ensimmäinen sinfonia. Kapellimestarina konsertissa on japanilaissyntyinen Takuo Yuasa. Lilli Paasikiven piti alunperin esiintyä solistina, mutta hänen ilmoitettiin sairastuneen.

Hauskaa lähteä mukaan. Bussi noutaa meidät kirjaston edestä, perillä Lahdessa tutustumme Sibeliustaloon, käymme illan konsertissa ja palaamme sen jälkeen suorinta tietä Helsinkiin.

Viime konserttikäynnistä Lahdessa on kulunut pieni ihmisikä. Kouluaikana kävimme kerran Lammilta kuuntelemassa Lahden orkesterin esitystä. Se oli ensikosketukseni Sibeliuksen Karelia-alkusoittoon, ja olin myyty.

Nyt se sitten tuli, takatalvi. Roomassa kardinaalikollegio on saanut valituksi uuden paavin. Joseph Ratzinger - Benedictus XVI - kuuluu kirkon vanhoillisiin piireihin, mutta hän on jo niin iäkäs, 78, että hänen kautensa voi jäädä kirjoihin siirtymävaiheena uudistusmielisten noustessa niskan päälle seuraavaa paavia valittaessa. Ehkäpä hän yllättääkin, eikä niinkään vanhoillisuudellaan.

---
Otsikolla "Lähdetko Suomeen konsertoimaan?" kirjoitti Etelä-Suomen Sanomien Netlarissa Markus Luukkonen 21.4. kertoessaan Iris Vermillionille esitetystä odottamattomasta esiintymiskutsusta ja illan konsertin ohjelmasta. - Netlari/ kulttuuri/ avainsana musiikki

Alkumatkan Lahteen ajoimme sakenevassa lumipyryssä, mutta jo kaupunkia lähestyttäessä aurinko alkoi paistaa, ja saimme kuin lahjana kauniin illan ihailla Sibeliustaloa ulkoa ja sisältä ja läpi talon aukeavaa järvinäkymää. Oppaamme tutustutti meidät talon akustisiin hienouksiin, mm. kaikukammioon ja kertoi miten äänen kulkua säädellään avaamalla pieniä ovia.

Hienoa, että lahtelaiset päättivät rakentaa talon, vaikka epäilijöitä oli miltei puolet päättäjistä. Talo on osoittanut kulttuurin voiman kaupungin imagonrakennuksessa. Salpausselän kisat on saanut rinnalleen maineikkaan ja elinvoimaisen kulttuurilaitoksen. Bravo-huutoja ja tömistyksiä! En laskenut kuinka monta kertaa illan solisti ja kapellimestari kutsuttiin aplodein lavalle, suosionosoitukset olivat pitkät ja lämpimät. Varsinkin Vermillionin ääneen ja esitystapaan viehätyttiin.
- Ainakin huomasi, miten kovasti hänestä tykättiin, kuului kommentti korvan juuresta.
- Totta.

Koska olen käynyt perin harvoin konserteissa, tällainen tilaisuus oli juhlaa sinänsä.

torstaina, huhtikuuta 14, 2005

Kissalla pyyhkii
Puupää-hatun pokkasi tänä vuonna Juha "Jii" Roikonen Jasso-kissallaan. Suomen sarjakuvaseuran saatesanat ovat luettavissa Kuplanetin sivulta. Jassolla on tietenkin kotisivunsa, kuinkas muuten. Onhan "Jii" tuotteistamisen virtuoosi, joka taitaa mediapelit.

Katselin ohi kulkiessani sarjakuvanäyttelyn pystytystä kirjaston kahvilan käytävään. Huomio kiinnittyi varsinkin hauskoihin oheistuotteisiin. Kas tässä mukit, pehmolelut, vieheet ja muut sörsselit.

lauantaina, huhtikuuta 09, 2005

Kissalasta kuuluu
Huomenna on aika luovuttaa Pikku-Mustan pentueesta kaksi viimeistä. Niiden sisarukset, mustavalkoinen poika ja kaksi raidallista tyttöä, ovat olleet jo kuukauden poissa. Näidenkin olisi pitänyt lähteä pari viikkoa sitten, mutta varaaja perui pitkän vitkuttelun jälkeen.

Kissankasvatukseni alkoi siitä, kun taloksi asettunut naapurin kissa teki pennut sokkeliin talon alle, emmekä huomanneet asiaa ennen kuin pennut jo vilistelivät pihalla ja kiipeilivät omenapuissa. Emo vei pennut mukanaan naapuriin, missä se ilmeisesti oli ollut navettakissana muiden joukossa, mutta nämäpä tulivat omia aikojaan takaisin. Eikä niiden emoa sen koommin näkynyt. Mitä lie sille käynyt. Kissat oli saatava sisään kesyyntymään. Ruoalla sain ne kyllä houkuteltua sisään, mutta kesyttäminen oli aikamoinen prosessi.

Vaikka Pikku-Musta on kaikin puolin kesy ja luottavainen kissa tätä nykyä, ja ollut jo pitkään, se ei ole mikään sylikissa. Jos sitä yrittää nostaa, se aavistaa aikeet ja väistää taitavasti. Jos sen kuitenkin saa otteeseensa, se haluaa välittömästi irti ja tukevan maan jalkojensa alle. Siinä suhteessa sen veli oli aivan toisenlainen, varsinainen sylikissa, jota saattoi kanniskella miten vain. Pikku-Mustan pitelyarkuudesta kait johtui, ettemme nuorena kissana vieneet sitä eläinlääkäriin leikkautettavaksi, vaan annoimme sen tehdä pennut. Ajattelimme, että ehtii sen operaation tehdä myöhemminkin. Ei ole tullut vietyä vieläkään. 29.3. syntyi sen kymmenes pentue. Viisi mustavalkoista karvapalloa, joiden silmät ovat pian avautumassa. Onko ahkera pentujen tekeminen ja hoitaminen sille suuri rasite, olen mietiskellyt. Se näyttää kuitenkin voivan hyvin, eikä se ole koskaan ollut sairaana. Jos kissan voi sanoa olevan tyytyväinen, se näyttää siltä.

perjantaina, huhtikuuta 08, 2005

Mitä ihmettä!
Olen ollut muutaman kuukauden etäällä blogimaailmasta ja sillä välin on synnytetty uusi blogilistakin. Olen iloinen Samin puolesta, että Pinserin listan kehitystyöstä jää jotakin taskun pohjalle, kun verkkopalvelun oikeudet siirtyivät sopimuksella Alex Niemisen sijoitusyhtiölle. Kun vielä "yhtiön tavoitteena on yhdessä Köykän kanssa jatkaa palvelun toiminnallista kehitystä sekä kaupallistamista", voin toivoa näkeväni kunnianhimoista tekemisen meininkiä.

Kevät on syönyt lumet pelloilta, sulamisvedet kasautuneet pihaan kuralätäköiksi ja kaupungilla hiekka lentää niin että hampaissa narskuu. Minulla punoittavat silmät kuin monen päivän juoppoputken jäljiltä. On ollut rankka kevät. Tunnen olleeni onnekas, kun tammikuun lopulla en Ateneumin kujalla kaatuessani rikkonut muuta kuin ranteeni kolmioluun. Selvisin jopa ilman kipsausta. Musta rannelasta, joka näytti pitkävartiselta hansikkaalta, keräsi kommentteja tyylikkyydestään ja toi toisille mieleen sadomasokistisia mielleyhtymiä. Kolmen viikon aikana siihen tottui, mutta oli helpotus päästä siitä eroon.

Kevään teki rankaksi urakka, josta selvisimme kunnialla, vaikka aika ajoin koville otti. Aikataulu oli tiukka, ohjeistus tuli myöhään ja suorituspaineet rassasivat odottamattomasti. UPJ - uusi palkkausjärjestelmä - ajettiin yliopiston hallintoonkin professorikapinasta huolimatta. Pois jäävät nimekkeenmukaiset taulukkopalkat ja ikälisät ja tilalle tulee työn vaativuuden ja henkilökohtaisen työstä suoriutumisen arviointiin perustuva kannustavaksi kehuttu palkkausjärjestelmä, josta voi kyllä löytää muitakin puolia. Kävin keskustelut kahdenkymmenenneljän hengen kanssa, puolestatoista kahteen tuntiin jokaista kohden, helmikuun 24. ja pääsiäisen välisenä aikana. Samaan aikaan oli uuden palvelupäällikön haku ja haastattelut. Sijaisuuspestini loppuu vappuun, kun uusi palvelupäällikkö astuu virkaansa.

Nyt paimennettavani on paperilla hahmotellun tiimiorganisaation saaminen toden teolla käyntiin. Kokouksia ja taas kokouksia tiedossa. Ja sitten vähän lomaillaan.