lauantaina, marraskuuta 20, 2004

Talvikeli
Aamun kymmenen asteen pakkasesta sää on lauhtunut tuntuvasti ja lunta on kertynyt muutaman sentin verran. Vantaalla ei ollut samanlaista lumimyräkkää kuin Helsingissä, missä lunta satoi parikymmentä senttiä ja liikenne sotkeutui täysin. Raitiovaunut eivät pysyneet aikataulussa ja joutuivat etsimään kulkukelpoisia reittejä, kun harjauskalusto ei pystynyt pitämään vaihteita puhtaina. Ensimmäinen kunnon lumisade onnistuu aina saamaan aikaan kaaoksen. Olimme autolla liikkeellä Tikkurilassa. Liikenne sujui mallikkaasti, kuljettavat ottivat tuntumaa lumikeliin. Pekkakin testaili jarrutuksen tehoa ja liukkautta kurveihin tullessaan.

Bussilakon loppuminen tuntuu todennäköiseltä, kun Autoliikenteen Työnantajaliitto ilmoitti tänään halukkuutensa neuvotteluihin AKT:n kanssa. Valtakunnansovittelijan toimistossa istutaan neuvottelupöytään, jos Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto vastaa kutsuun myöntyvästi. Ja miksi ei vastaisi? Lakon tarkoitushan oli saada työnantajapuoli neuvottelemaan määräaikaisten työsuhteiden käytöstä. Ihmeen jääräpäisesti työnantajapuoli piti kiinni kannastaan, ettei laittomasti lakkoilevien kanssa neuvotella. Tarvittiin tukilakkojen paine ja laajenemisen uhka, että mieli muuttui.

Työviikon varrelle mahtui annos dramatiikkaa, kun torstaina iltapäivällä kello neljän aikoihin hälytyskellot pärähtivät soimaan tulipalon merkiksi. Väki poistui rauhallisesti sisätiloista ja osa kerääntyi eteiseen seuraamaan palomiesten touhuja. Sisääntulijat pysäytettiin ja filosofitilaisuuden yleisö sai odottamattoman lisän ohjelmaansa. Jankke, eräs vahtimestareista lähti kartan kanssa palomiehen avuksi paikallistamaan hälytystaulun valopisteen ilmoittaman ongelmakohdan sijainnin. Pian kuulimme radiopuhelimen välittämän sanoman. - Savua ja hajua. Hälytys oli aiheellinen, mutta onneksi ei vakava. Aiheuttajaksi selvisi kärähtänyt lamppu kellaritilan käytävässä. Huokaisimme helpotuksesta. Luolaan hälytyskellot eivät kuuluneet ja joku sanoikin kahvipöydässä, että he olisivat olleet onnellisen tietämättömiä asiasta, vaikka koko kirjasto olisi palanut maan tasalle.

torstaina, marraskuuta 18, 2004

Päivä pulkassa
Saunan jälkeen pakkasilma tuntuu virkistävältä, kun mittarissa on sentään jo seitsemän miinusastetta. Tähyilimme taivaan tähtiä ja ihailimme ruohikossa hohtavia kiteitä saunapolun varrella. Talven esimakua.

Jasser Arafat, hänen elämänsä ja kuolemansa, ja Palestiinan kysymys ovat askarruttaneet mieltäni. Panun kirjoitus on ansiokas, koska se välittää kuvan maailmasta, jossa on sävyjä, taustoittaa ja pohtii vapaustaistelijoiden vaikeutta avata ovia tulevaisuuteen. IltaSanomien keskustelupalstalla suhtautuminen Arafatiin oli hämmästyttävän yksioikoinen: terroristi ja varas.
75:een vuoteen elämää mahtuu monenlaista käännettä, umpikujaa ja tähtihetkeä, mutta sitä ei voi kiistää, etteikö Arafat olisi ollut palestiinalaisten itsenäisyyspyrkimysten symboli loppuun asti.

Helsingin sanomat on koonnut Palestiina-sivuston, joka pitkälti seuraa BBC:n vastaavaa kokonaisuutta. Hyvin mielenkiintoisia ovat molemmat.

keskiviikkona, marraskuuta 17, 2004

Valoa ja välkettä
Senaatintorin joulukuusen valot välkkyivät ja sädekimput sinkoilivat katsellessani komeutta etäältä likinäköisin silmin palatessani iltavuorosta. Kluuvin ostoskeskuksen ovillakin jo havuköynnökset ja värikkäät pallot tervehtivät ohikulkijaa. Kuinka en ollut niitä vielä aamulla huomannut? En juuri vilkuillut ympärilleni. Satoi räntää ja tuuli, ja oli kiire päästä suojaan. Turhaan kiirehdin. Tuli tehtyä pitkä päivä, kun en aamulla muistanut iltavuoroani.

Kissat ovat vähän ihmeissään, kun viikonloppuna tukittiin talon sokkelin aukot eikä tuttuja reittejä enää pääsekään ulos. Nopeasti ne oppivat, että kulku käy keittiön ikkunasta. Sulku oli tarpeen sen vuoksi, ettei Pikku-Musta menisi tekemään pentujaan eteisen lattian alle puruihin. Jostakin syystä se on ollut sen mielipaikka. Tähän aikaan vuodesta kyllä liian kylmä ja vetoinen.

keskiviikkona, marraskuuta 10, 2004

Tähyilyä
Pinserin hienot revontulikuvat innostivat eilen tähyämään taivaalle. Jotakin olin näkevinäni, hienoista valon väreilyä, mutta ei mitään sen kaltaista, kuin viime vuonna tähän aikaan. Silloin puoli taivasta leiskui. Upeimmat revontulet ovat muistissa lapsuudesta. Lammilla, kirkonkylän raitilla kireänä pakkasiltana koko taivas tanssi leiskuvissa väreissä. Näky oli lapsen silmin jotenkin pelottava, ja muistan nähneeni revontulia painajaisissanikin.

Kirjaston pihan hevoskastanja varisti viimeisenä kullankeltaiset lehtensä nurmikolle, oli tullut haravoinnin aika. Iltaan mennessä mahtava lehtikasa oli siirretty kauhakuormaajalla pois näkyvistä. Putsaajat eivät olleet huomanneet lehtiä Fabianian portaikon askelmilla.

Bussilakko jatkuu toista päivää. Minun matkantekoani se ei onneksi haittaa. Myyrmäkeen menijän piti kiertää Helsingin kautta.

lauantaina, marraskuuta 06, 2004

Pyhäinpäivän ilta
Odotan saunaan pääsyä. En siksi, että pyhät saisivat kylpeä rauhassa, pojat vaan kylpevät ensin ja sitten on meidän vanhusten vuoro. Kaupunginmuseon vuodenkierrossa kerrottiin hauskasti pyhäinpäivän tavoista ja uskomuksista. En muistanutkaan, että pyhien ja marttyyrien ajateltiin kiertelevän kyliä. Heille lämmitettiin sauna ja kutsuttiin ruokapöytään.

Viikko on vierähtänyt taas kuin huomaamatta. Amerikkalaiset valitsivat istuvan presidentin, Arafatin hautapaikasta kiistellään vaikka hän on vielä elämän syrjässä kiinni, ja minua askarruttaa punaisen laukun arvoitus. Kansallisteatterin Don Juan -näytelmässä kivinen mies nappasi velkojan laukun poistuessaan näyttämöltä. - Palaan asiaan, kun olen tullut saunasta.

Patsas, kivinen mies, oli muistoissani oikea patsas, joka tuli vierailulle. Tässä esityksessä hän oli mitä ilmeisimmin velkoja, joka höynäytti velallistaan. Miksi ohjaaja oli päätynyt nähtyyn ratkaisuun? Se oli nokkela, vei terän yliluonnolliselta tuomiolta ja antoi luonnon hoidella asian järkeen käyvällä tavalla. Taivaan kosto salaman muodossa on selitettävissä, kun kohde on uima-altaassa. Miksi Sganarellilla, palvelijalla oli sateenvarjo avoinna, kun hän istahti uima-altaan ääreen?
Kansallisteatterin ohjelmassa Don Juania luonnehdittiin näin: "Paremmin kuin moni oman aikamme näytelmä Don Juan analysoi nykyajan itsekeskeistä, oman itsensä kuninkaaksi julistautunutta ihmistä, joka linnoittautuu häikäilemättömään itsekeskeisyyteensä." Minusta näytelmän kärki kohdistuu teeskentelyyn. Molière oli suitsittu. Hän saattoi panna vapaa-ajattelijan sanat kelvottoman ja turmeltuneen Don Juanin suuhun ja lausua ne julki samoin kuin osoittaa teeskenellyn hyveen olevan "maan tapa". Mielenkiintoinen aikamme tulkinta 1600-luvun näytelmästä. Suomennoskin oli uusi. Jotenkin Molièren kohdalla kaipaan runomittaista käännöstä. Vieläkö olisi taitajia?