Pyhäinpäivän ilta
Odotan saunaan pääsyä. En siksi, että pyhät saisivat kylpeä rauhassa, pojat vaan kylpevät ensin ja sitten on meidän vanhusten vuoro. Kaupunginmuseon vuodenkierrossa kerrottiin hauskasti pyhäinpäivän tavoista ja uskomuksista. En muistanutkaan, että pyhien ja marttyyrien ajateltiin kiertelevän kyliä. Heille lämmitettiin sauna ja kutsuttiin ruokapöytään.

Viikko on vierähtänyt taas kuin huomaamatta. Amerikkalaiset valitsivat istuvan presidentin, Arafatin hautapaikasta kiistellään vaikka hän on vielä elämän syrjässä kiinni, ja minua askarruttaa punaisen laukun arvoitus. Kansallisteatterin Don Juan -näytelmässä kivinen mies nappasi velkojan laukun poistuessaan näyttämöltä. - Palaan asiaan, kun olen tullut saunasta.

Patsas, kivinen mies, oli muistoissani oikea patsas, joka tuli vierailulle. Tässä esityksessä hän oli mitä ilmeisimmin velkoja, joka höynäytti velallistaan. Miksi ohjaaja oli päätynyt nähtyyn ratkaisuun? Se oli nokkela, vei terän yliluonnolliselta tuomiolta ja antoi luonnon hoidella asian järkeen käyvällä tavalla. Taivaan kosto salaman muodossa on selitettävissä, kun kohde on uima-altaassa. Miksi Sganarellilla, palvelijalla oli sateenvarjo avoinna, kun hän istahti uima-altaan ääreen?
Kansallisteatterin ohjelmassa Don Juania luonnehdittiin näin: "Paremmin kuin moni oman aikamme näytelmä Don Juan analysoi nykyajan itsekeskeistä, oman itsensä kuninkaaksi julistautunutta ihmistä, joka linnoittautuu häikäilemättömään itsekeskeisyyteensä." Minusta näytelmän kärki kohdistuu teeskentelyyn. Molière oli suitsittu. Hän saattoi panna vapaa-ajattelijan sanat kelvottoman ja turmeltuneen Don Juanin suuhun ja lausua ne julki samoin kuin osoittaa teeskenellyn hyveen olevan "maan tapa". Mielenkiintoinen aikamme tulkinta 1600-luvun näytelmästä. Suomennoskin oli uusi. Jotenkin Molièren kohdalla kaipaan runomittaista käännöstä. Vieläkö olisi taitajia?