maanantaina, toukokuuta 03, 2004

Oi toukokuu
Aikaisimmat koivut olivat jo eilen hiirenkorvalla eteläpuolen lämpimissä rinteissä. Odotettavissa epätavallisen lämmintä. Jopa hellettä ennustetaan loppuviikosta. Toinen lomaviikko olisi ollut mannaa. Paluu töihin ei oikein innosta. Nilkkani on vielä turvoksissa, ja sen kanssa saa olla varovainen, etteivät nivelsiteet joudu väärässä asennossa koetukselle. Flunssani taas on sitä sitkeää lajia, joka menee ohi parin viikon sisällä.

Mutta olihan vappu ja kesä tulossa kohisten. Mielialan nousu on ennustettavissa siinä missä viiden vuorokauden sää.

Vapun juhlinta jäi vaisuksi, kun aattona ja vappupäivänä väki väheni iltaa kohden, jäi kaupungille yöksi tai tuli kotiin pikkutunneilla. Iso kuohuviinipullo jäi avaamatta odottamaan toista tilaisuutta. Joimme Pekan kanssa kahdestaan aattona chileläisen valkoviinipullon ja pari snapsia, vappuna Jägermeisteria ja olutta ja eilen vappusaunan päälle huurteiset. Kolmen päivän ryyppyputki ja yölliset valvomiset väsyttävät. Kunnon kohennuskselle olisi muutenkin tarvetta. Tekisi mieli päästä jo sauvojen kanssa lenkille.

Armilta tuli pitkin pyhiä viestejä: Suomenlahden rannalta Kronstadtin edustalta Repinosta ja piknikmatkalta Terijoen Pirunlammelle. Pietarilaiset suuntaavat vappuna mielellään Kannakselle. Väkeä oli lammella sankoin joukoin. Eväskorissa oli silliä, perunasalaattia ja suolakurkkuja, olutta ja vodkaa.

Vapun tunnelmaani masensivat uutiset vankien häpäisystä Irakissa, josta luin New Yorkerin artikkelin: Torture at Abu Ghraib. Häpeällistä!

Ei kommentteja: