torstaina, marraskuuta 27, 2003

Näköaloja
Aamuisella lääkärikäynnillä Mehiläisen työterveysasemalla törmäsin tuttuun ongelmaan. Tietokantaan ei saatu yhteyttä. Kirjastossa ilmiö on tavallinen alkuviikosta. Kutsumme sitä maanantaitaudiksi, vaikka katkoksia ilmenee kyllä muinakin päivinä.

Menin kuulemaan tiistain laboratoriokokeiden tuloksia. Lääkärini, joka oli edellisenä päivänä vilkaissut niitä, muisteli sokeri- ja kolesteroliarvojen oleen normaalin puitteissa. Hän lupasi lähettää ne kirjallisina työpaikalle kunhan pääsee printtaamaan liuskan tietokannasta. Näyttää siltä, että lääkitykseni on kohdallaan ja voin jatkaa näillä eväin seuraavaan kontrolliin saakka.

Olen mitannut verensokerini aamuisin säännöllisesti eikä arvoissa ole ollut kovin suurta heilahtelua, paitsi saunapäivän jälkeisinä aamuina, jolloin muutaman oluen nauttiminen on laskenut sokeritasoa. Sormenpääni on kestänyt pistämisen ihan hyvin, mutta sovimme, ettei minun jatkossa tarvitse seurata arvoja kuin pari kolme kertaa viikossa. Helpotus sekin.

Kiireettömänä pysähdyin toviksi rautatieaseman Elielinaukion puoleisen sisäänkäynnin lipan alle katselemaan näkymiä ja kello kahdeksan vilskettä. Siitä sai mukavat aamufiilikset ja tyydytyksen tunteen, kun ei tarvinnut vielä rynnätä mukaan.
Oma työvuoroni alkaa vasta iltapäivällä.

Helsingin Sanomien verkkoliitteessä on mielenkiintoinen sarja panoraamakuvia Helsingistä vuosilta 1866 ja 2003, kuvaajina keisarin hovikuvaaja Eugen Hoffers ja Kari Sinervo.

Ei kommentteja: