Tampereella
Ilmojen haltijat soivat armollisesti poutaisen ja aurinkoisen hetken sadekuurojen lomassa Eeva-tädin saattoväelle, kun saavuimme Kalevankankaan hautausmaan portille ja kokoonnuimme kappelin eteen. Tilaisuuden alkua odotellessa ehdimme tervehtiä läheiset sekä harvemmin nähdyt sukulaiset.

Koruton ja lämminhenkinen siunaustilaisuus alkoi lauantaina kello kaksitoista. Totutusta poiketen laskimme kukat tilaisuuden alkajaisiksi heti virren jälkeen. Papin puhe ja ruumiin siunaus noudattivat tuttua kaavaa. Surevia ei muistutettu kuolemasta synnin palkkana, vaan papin puhe oli lohduttava ja vainajaa monin tavoin arvostava. Koska Eeva-tädin toive oli, että hänet tuhkataan, emme saattaneet hänen arkkuaan hautaan, vaan katselimme, kun verhot hiljalleen sulkeutuivat arkun edessä ja peittivät näkymän esiripun tavoin. Tuntu eri maailmoista jäi vahvana mieleen.

Kalevan kirkon tiloissa pidetyssä muistotilaisuudessa Eevaa muisteltiin monin tavoin. Rositan lukema kirje Famulle ilmensi herkänkauniisti kiitollisuutta Eevan rakkaudesta ja huolenpidosta. Oman osansa muisteluun toivat vanhat työtoverit Valmetin lentokonetehtaalta, ystävät yhteisten harrastusten parista ja naapurit Teiskontien taloyhtiöstä. Yhteinen kokemuksemme oli, että maailma oli menettänyt ainutlaatuisen naisen, jonka alttius antaa itsestään, oli tuonut onnea ja iloa monen elämään.