sunnuntaina, huhtikuuta 18, 2004

Katselmuksia
Ihanan keväinen päivä jo illassa. Koko viikonloppu on ollut sään puolesta yhtä juhlaa. Mehiläispesien kevätkatselmus ja pohjien vaihto oli vuorossa tänään. Ulkotarhalla, suojavaatteet päällä, aurinko porotti hien pintaan, kun kannoimme pohjia ja välikansia tien varresta tarhalle. Emme uskaltaneet ajaa autolla perille, koska peltotie näytti liian pehmeältä. Maisema oli avartunut sitten viime näkemän. Puronvarren puut ja pensaikot olivat poissa ja näkymä esteetön. Maisemointi oli ratkaisevasti muuttanut ympäristöä, ja näkymät olivat hivelevän kauniit.

Eilinen päivä meni Kuohijärvellä puiden teossa. Pekka kaatoi muutamia kuivuneita mäntyjä ja pari kolme koivua, jotka sahattiin paikan päällä. Osa pölleistä pilkottiin klapeiksi ja pinottiin liiterin seinustalle kuivumaan. Määrämittaan katkotut pitkät puut toimme semmoisenaan peräkärryllä kotiin. Niissä on Laurille ja Eerolle puuhaa vielä joksikin aikaa.

Mökkiläisiä ei rannoilla vielä näkynyt, vaikka etukäteen arvelimme, että lämmin sää olisi voinut houkutella väkeä mökin kevätkunnon tarkastukseen ja pelkäsimme moottorisahamme äänen olevan häiriöksi. Paikalla oli yllättäen muitakin puunkaatajia. Luulin ensin, että kaiku vastaa sahan ääneen, mutta parin niemen päässä mourusi useampikin moottorisaha.

Auringon kilo näytti järven jäällä hopeiselta. Jää oli paksua mutta haurasta ja lohkeili helposti. Rantaviivan tuntumassa ja kivien ympärillä oli jo sulaa.

Ei kommentteja: