keskiviikkona, huhtikuuta 28, 2004

Puhdetöitä
Leijonien illan ottelua odotellessa vilkaisin, mitä ottelusta ennakkoon kirjoitetaan MM-kisojen kotisivulla.
IHWC.net 2004

Slovakia on kova vastustaja, kun kotiyleisö vielä kannustaa villisti. Toisaalta paine voittaa kotiyleisön edessä voi kipsata. Suomi on pelannut kurinalaisesti, ottamatta turhia jäähyjä - poikkeuksena Niko Kapanen - kuten Peter Westermark kirjoituksessaan toteaa, ja maalinteko on onnistunut useilta kentällisiltä. Liike ja oma peli tuottavat tulosta illan kamppailussa, josta toivon mukaan tulee nautittavan kovatasoinen.

Lauri pani saunan lämpiämään tavallista aikaisemmin, että ehdimme kylpeä ennen ottelun alkua. Pekalla on vielä kylpyhuoneen lattian toisen vesieristekerroksen levittäminen työn alla. Haju tunkee nenään - poikien mielestä haju tuo mieleen vanhat omenat - ja kirveltää silmiä.

Huomenna on lattian laatoituksen vuoro. Kerrankin kävi hyvä tuuri; K-Rauta 75 muutti uusiin tiloihin vanhan myymälän viereiselle tontille ja tyhjennysmyynnissä tavaraa myytiin huomattavalla alennuksella. Eivät laatat ole viimeistä huutoa, eivätkä aivan mieliväriäkään, mutta menettelevät vallan mainiosti.

Ei kommentteja: