tiistaina, heinäkuuta 22, 2003

Kairon liikenteessä ja Helsingin
Oksana kritisoi "Autoilua keskustassa" kirjoituksessaan Helsingin keskustan liikennekulttuuria. Näin jalankuljian näkökulmasta ihanne olisi kävelykatujen määrän lisäys ja liikkumisen painottuminen joukkoliikenteen suuntaan.

Liikenne on kulttuurin kuvastin. Tajusin sen tyrmäävästi Kairossa, missä tuntui, ettei jalankulkijalla ollut mitään oikeuksia.
Katselimme hotellimme ikkunasta, miten jalankulkijat henkensä kaupalla ylittivät kaksisuuntaista katua, jolla oli 5-6 kaistaa kumpaankin suuntaan. Autot eivät välittäneet suojateistä, vaihtoivat kaistaa odottamatta eivätkä väistelleet jalankulkijoita.
Ylipääsy kysyi rohkeutta ja malttia. Joutuminen pakokauhun valtaan kaistojen välillä, kun autoja suhahteli kummaltakin puolelta, olisi ollut kohtalokasta. Piti vain odottaa, kunnes kaista oli hetken vapaa, ja jatkaa seuraavan kaistan yli. Ylittäjissä oli vanhuksia, lapsia, raskaana olevia naisia kantamuksineen. Ei mitään eroa suhtautumisessa. Kun peli oli selvä,
oli vain uskaltauduttava sekaan.

Liikenteen pelon sisäisti parissa päivässä niin totaalisesti, että väistelimme autoja vielä palattuamme Eilatiin, mille huvittuneina naureskelimme, vaikka siellä oli rauhallisempi liikenne kuin täällä kotona konsanaan.

"It was an inhospitable environment for pedestrians. At first, we'd wait and wait to cross the streets, but eventually we had to learn to be bold, like the natives, stepping out whenever a gap of more than one car length occurred, and dodging our way through up to five lanes of traffic. Sometimes we'd be trapped, standing between unmarked lanes in the midst of traffic, for uncomfortable lengths of time. A few drivers enjoyed the game of coming as close to us as they dared. I dreaded crossing the streets, and as a pedestrian, was thankful for the large volume of traffic, which tended to slow everything down." - Susan C. Anthony, Cairo traffic

Ei kommentteja: