torstaina, heinäkuuta 31, 2003

Virukset, vietävän virukset
Laurin nuhakuume tarttui koko perheeseen Eeroa lukuunottamatta. Kesälenssu on tukala potea, kun kuumuus rasittaa elimistöä.

Lauri on onneksi jo toipumaan päin. Kertoi lähtevänsä kolmen päivän metsäleirille parinsadan metrin päähän parakista. Lihaskuntotesti oli mennyt taudista huolimatta hyvin. Kun ei liiaksi rehkisi. Leuanveto oli kuulemma viedä tajun. Ei tietysti halunnut hellittää, koska on siinä haka.

Pikku-Mustan kuudes pentue syntyi eilen. Emme tiedä minne. Ilmeisesti talon alle niin kuin edellinenkin. Aamulla ruokakupilla oli laihtunut kissa. Ei auta kuin odottaa. Kuukauden päästä ne kömpivät omin jaloin esille. Kissat elävät salattua elämäänsä - luontonsa mukaisesti - eivätkä juuri apuamme tarvitse. Kesäkuumalla käyvät sisällä vain harvoin, kerran päivässä syömässä ja silloinkin keskellä yötä. Päivät ovat omilla teillään, makoilevat jossakin varjossa.

Aamulla pitäisi jaksaa lähteä aikaisin töihin. Ensimmäinen haastateltava tulee paikalle heti yhdeksältä. Jos on työpaikkahaastattelu hakijalle rankka juttu, rasittaa se haastattelijoitakin. Itsensä markkinoiminen on totista työtä. Valinta ei ole koskaan helppo prosessi.

Ei kommentteja: