Ei lähde yskä yskimällä, vaiva valittamalla. - Piti turvautua lääkäriin. Kunnallisessa terveydenhoidossa ei ollut päivystysaikoja. Omalääkärinikin oli kuulemma häipynyt. Vahinko, sillä hän oli harvinaisen topakka nuori nainen, jonka kanssa tulin hyvin toimeen. Soitto Kielotien lääkäriasemalle toi avun, ajan työterveyslääkärille. Vilkaisu kurkkuun ja nenään, hengitysäänten kuuntelu, verikoe sormenpäästä keuhkokuumeen eliminoimiseksi, ja diagnoosi oli valmis: bronchitis acuta prolong. Lääkemääräyksessä antibiootti, limaa irroittavavia poretabletteja ja purkki vitamiineja. Enköhän niiden kanssa jo pärjää? Tämä päivä sairaslomaa ja vielä viikonloppu aikaa levätä.

En pode lääkärikammoa, mutta minusta on epämiellyttävää turvautua heidän apuunsa, vaikka jälkeenpäin usein ajattelen, että turhaan menoa pitkitin. Aikuisiän kokemukset hoivasta ja sairaanhoidosta -- kun olen kohteeksi joutunut -- eivät selitä epäröivää asennettani. Jos lähden kaivelemaan lapsuusmuistoja, hoiva-sana pitää sisällään mielivallan, kurin ja alistamisen elementit. Ahveniston tuberkuloosiparantolassa, jossa sairauttani hoidettiin kahdeksan kuukauden ajan, oli 50-luvun alussa ankara meininki. Rauhattomat pojat sidottiin valjain sänkyyn, eikä vitsaa ja tukkapöllyjä säästelty. Oma piinapenkkini liittyi ruokailuhetkiin. Oksensin -- en tiedä mistä syystä -- ja oksennus tarttui muihinkin. Se sai hoitajat hermostumaan, ja he pakottivat meidät syömään oksennuksemme. Valitettavasti kerta ei jäänyt ainoaksi.

Mutta, tähän päivään. Tikkurilassa oli Apteekki uudistanut ilmettään ja muuttunut täydelliseksi palvelulaitokseksi. Toinen yllätys oli kahvila Hertta, Elannon nukkavieru jäänne Tikkuraitin suulla. Siitä oli sukeutunut tyylikäs ja viihtyisä Kettunen. Katselin tovin kävelykadun ihmisvilinää kahvilan lasiverannalta ja ihmettelin polkypyörien ja lastenvaunujen määrää. Kahvilan asiakkaat olivat sekoitus nuoria, keski-ikäisiä ja eläkeläisiä. Tällä kertaa en nähnyt yhtään somalialaista, ihme kyllä.