torstaina, huhtikuuta 24, 2003

Maalainen kertoi Keuruun ekokylästä tavalla, joka sai kiinnostumaan ilmiöstä. En tiennytkään, että ekokyliä on Suomessa nelisenkymmentä, joista Keuruun on ilmeisesti suurin. Aikamoinen projekti! Pauli Välimäki kävi kylässä ekokylässä. Lainaan otteen hänen kirjoituksestaan. "Suomessa on noin 40 ekokylää, yllättävän paljon. Niitä voisi olla enemmänkin, muutama joka kunnassa. Silloin ne muodostaisivat tuhdin vastalääkkeen maaseudun autioitumiselle. Monien haikaileman maallemuuton kynnys alenisi, kun olisi paikka minne mennä, ja yhteisö, johon tukeutua. Ekokylät tarjoavat työtä työttömille, oppimista nuorille, verkostoja yrittäjille, käyttöä eläkeläisten taidoille ja elämyksiä vierailijoille. Samalla ne tuovat elämää hiljeneviin kyliin, oppilaita kyläkouluihin, asiakkaita kyläkauppoihin - ja sillan kaupunkilaisten ja maalaisten välille.

Toistaiseksi ekokyliä ovat perustaneet vihreät idealistit ja erilaiset uskonnolliset ryhmät. Aate voi levitä merkittäväksi vasta, kun sellaiset perinteiset kolmannen sektorin järjestöt kuin Martat, Partiolaiset, Setlementtiliike, Kehitysvammaisten tukiliitto tai SAK alkavat perustaa ekokyliä. Kuka ehtii ensin?"

Hienoa, että Maalainen on antanut mahdollisuuden päästä kurkistamaan yhteisön sisälle, toimintaan ja dynamiikkaan. Maalla kaupungissa asuvana en haikaile ekokyliin, mutta on kiinnostavaa saada ensikäden tietoa sen kaltaisesta yhteisöllisyydestä.
Ekokylät ja -yhteisöt Suomessa -luettelo (2000)

Ei kommentteja: