Tänään vietetään kansallista veteraanipäivää Lapin sodan päättymisen 27.4.1945 muistopäivänä. Valtakunnallinen juhla televisioitiin Seinäjoelta.
Kaivoin esiin isäni sotilaspassin. Kutsuntanumero 14/9/42/K.Häme. - Sukunimi: Juurinen. - Etunimet: Reino Veikko Juhonp. - Synt. 16.7.1923, Lammi. - Kirkonkirjoissa: Lammi. - Uskontunnustus: Luth. - Toimi tai ammatti: Maanvilj. - Koulusivistys: Kansak. - Kielitaito: Suomi. - Isän nimi: Juho Juurinen. - Hyväksytty palvelukseen kutsunnassa 23.12.1941 K. Häme sot. piirissä. - Astunut vakinaiseen palvelukseen 17.1.1942 Jv. koul.k.3 ja määrätty 10 komp. - Vannonut sotilasvalan 28.2.1942. - Henkilökuvaus: pituus 185 cm paino 71 kg silmien väri Rusk. - Kaasunaamarin numero 2. - Saappaan numero 45. - Palveluksen laatu: Aseellinen. - Erikoiskoulutus: Kiv. mies. Pk. komp. - Siirrot: Kenttäarmeijaan Täyd. P 5. 23.10.1942 / 5.1.43 Järj.k.1. / 22.1.43 Täyd. P5. / 22.2.43 JR44 / 13.3.44 67Sota S. / 11.9.44 1. Sota S. - Lomat: maatalousloma 29.4.-30.6.42 ja 22.8.-30.9.42. - Osanotto taisteluihin: Pirkin lohko. - Haavoittumiset: 31.1.44 Pirkin lohkolla. - Tehtävä sodan aikana: Pk komp. - Arvostelu: a) Täsmällisyys: Hyvä - b) Ahkeruus: Hyvä - c) Huomiokyky: Hyvä - d) Sotilaallinen kehitys: Hyvä - e) Käytös: Hyvä. 1/6 JR44:n pääll. Kapt. Armas Liukkonen. - Vapautettu vakinaisesta palveluksesta 16.1.1944. - Vapautumisen syy: Siirretty reserviin. - Yleinen palvelusaika 2 v. - Tammikuun 12 päivänä 1946 Majuri A. Toppola. Leima: Hämeenlinnan sotilaspiirin esikunta.
Liite sotilaspassiin: Vapautettu 12.1.1946 LTO D81b noj. ainiaaksi sotapalveluksesta. - Palvelusaika: 3 v. 11 kk. 25 pv, josta res. kuuluvana: 1 v. 11 kk. 25 pv. - Huomautukset: Ollut sairaalahoidossa yli yleisen kotiuttamisajan ajalla 1.12.44-12.1.46
Isäni kuului ikäluokkaan, joka viimeisenä kutsuttiin rintamapalvelukseen. 19-vuotiaalle rankka kokemus, näkyvänä muistona säären menetys. Muistoissani hän joka ilta kylvettää ja hoitaa jalantynkäänsä, kärsivällisesti. Aina hän ei pystynyt pitämään proteesia, koska tyngän pään iho ei kestänyt. Silloin hän hyppi taitavasti yhdellä jalalla tai käytti kyynärsauvoja. Isäni kuoli 58-vuotiaana 1982. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä kiitollisempi olen siitä, että edeltävä sukupolvi kesti koettelemukset, vaikka monet terveytensä menettäen.
Viime kesän risteilyllä Laatokalle ja Ääniselle kuljimme Syvärillä ja poikkesimme Aleksanteri Syväriläisen luostariin. Paikka oli sota-aikana toiminut kenttäsairaalana ja oli minulle vaikuttava paikka, koska isäni oli ollut siellä hoidettavana haavoittumisensa jälkeen. Olin nähnyt siitä Eeva-tätini piirroksen, jonka hän oli luonnostellut ollessaan sairaalalottana veljeään hoitamassa.