torstaina, elokuuta 21, 2003

Sähköä ja kaunottaria
Ukkosti sen verran, että katsoimme parhaaksi ottaa töpselit irti seinästä vahingosta viisastuneina. Joku vuosi sitten ukkonen särki modeemimme ja televisiomme. Bussista astuessani satoi hiukan, mutta pihan lätäköistä näin, että vettä oli tullut reippaasti. Sade tekee hyvää, vaikka ei vesitilanteemme vähällä kohene. Koko syksyn pitäisi sataa.

Armi tuli ja meni. Satuimme samaan bussiin eilen illalla, kun palasin töistä kotiin, ja tänä aamuna lähdimme Helsinkiin yhtä matkaa. Liukumani (7-9) meni pitkäksi, leimasin itseni sisään vasta klo 11.05. Armi käy niin harvoin, että en halunnut kiiruhtaa lähtöä. Emme valvoneet niin myöhään kuin yleensä hänen käydessään tervehtimässä. Juttua olisi kyllä piisannut, mutta aikaiset ylösnousut ovat vieneet terän. En pystynyt kasvattamaan enempää univelkaa. Toivoin, että hän olisi voinut viipyä pidempään, mutta hän oli sopinut käyvänsä Saara-tädin luona Karkkilassa ennen Heinolaan paluutaan.

Armilla on Pietarissa Siperialainen metsäkissa, josta hänellä oli valokuvia mukana. Todellinen kaunotar, täytyy sanoa.



Ei kommentteja: